Farkkutakki vie pitsihameelta liiallisen sievistelyn
Pitkästä aikaa palailen linjoille. Asukuvat eivät tällä kertaa tue millään tavoin tekstiä, mutta tuleepa julkaistua, kun ne on joskus napsittu. Kuvateksteihin lisäsin sentään joitain kommentteja asuista.Monesti olen täällä maininnut, että viikko tai kuukausi on kulunut nopeasti. Toistan itseäni, mutta nyt sanon saman: en muista, milloin kuukauden-puolentoista aika on hujahtanut ohi näin nopeasti.
Pitsihelma on hameen juju - rakastan mustan ja pitsin komboa! |
Suurin syy tähän löytyy arkielämästä, vaihdoin nimittäin työtehtäviä elokuun loppupuolella ja olen niin innoissani, joskin "takki tyhjänä", että olen tietoisesti jättänyt joitain asioita elämässä pienemmälle huomiolle. Alun perin mietin, että en mainitse täällä blogissa asiasta mitään: annanko itsestäni ihan huithapeli-kuvan, kun vaihdan työtehtäviä tuon tuosta. Mutta kun itse tiedän, ettei siitä ole kyse, haluan kertoa asiasta myös täällä.
Elokuun lopulla vielä tarkeni sandaaleissa. Laatikkomallinen pellavajakku ja -paita jakaa mielipiteeni:... |
toisaalta kiva, mutta joku ei toimi. Käytin kerran tai kaksi tänä kesänä. |
Hihaton hörhelötoppi on ihan favorite! Täydellinen osa kerrospukeutumista. |
Huikeallae neljän viikon kokemuksella voin vain todeta, että hetkeäkään en vaihtaisi pois. Organisaatio tuntuu omalta, työkaverit ja tiimiläiset tosi mukavia, minut on otettu avosylin vastaan ja moni piilossa pysynyt taito ja tieto on kaivautunut esiin. Päivät ovat täpötäynnä erilaisia ja -tyyppisiä tehtäviä sekä päätettäviä asioita, mutta työminäni on "liekeissä", herännyt eloon!
Viikko sitten vietin ystävien kanssa laatuaikaa. Rennolla asulla kohti Fazerin
vierailukeskusta ja Porvoota
|
Nyt perjantai-illan ja viikonlopun viettoon!
Aivan ihana tuo mustamekko ja kaikki muutkin asut. Kivoja syyspäiviä Belladonna. <3
VastaaPoistaKiitos Tia, pitsivaatteet - etenkin mustat - ovat mun
Poistaheikkous. Kivaa sunnuntaita!