tiistai 29. tammikuuta 2019

Tammikuiset Tallinnan matkat


Tammikuussa tulin käyneeksi Tallinnassa kahteen otteeseen. Reilu pari viikkoa sitten kävin siellä mieheni kanssa, viime viikonloppuna suuntasin sinne ystäväni kanssa. Olemme kaverini kanssa käyneet jo usean vuoden ajan katsastamassa tammikuun alennusmyynnit. Viime vuoden matkasta kerroin täällä.

Miehen kanssa tehty matka oli pikainen, sillä maissaoloaikaa oli vain kolmisen tuntia.
Kaupungilla kiertelyn lisäksi ehdin käydä parissa vakiokaupassa, jossa yhdessä silmät iskeytyivät käärmekuvioiseen pitkään paitaan. Siitä lisää asukuvissa lähiaikoina.


Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä paluumatkan esiintyjästä ja olimmekin iloisesti yllättyneitä, kun artistiksi paljastui Paula Koivuniemi. Uskomattoman karismaattinen ja upea viihdetaiteilija, joka sai yleisön mukaansa!


Viime viikonlopun reissun teimme Eckeröllä, joten aikaa oli paljon enemmän. Mutta eikös käynyt kuten aina ennenkin, että loppujen lopuksi aika loppui kesken ja laivaan tuli kiire. Vanhan kaupungin taloja ja maisemia jaksaa ihastella kerta toisensa jälkeen. Tosin totesin ystävälle, että viime vuosina olen käynyt Tallinnassa niin usein, että valokuvaus jää nykyisin hyvin vähäiseksi. Kuvattavaa varmasti kyllä olisi, mutta kun miljöö on jo aika tuttu, ei kuviakaan tule napsituksi entiseen malliin. Tällä kertaa otin katukuvia lähinnä muistin virkistykseksi: Tämän kadun varrelta löytyy tämä suklaapuoti jne. Karu Talu Sokolaad oli muuten kertakaikkisen ihana paikka! Sinne on ehdottomasti päästävä ensi kerrallakin. Puodissa oli toinen toistaan herkullisempia suklaita ja päivän vaikein tehtävä olikin valita niistä jotakin kotiin viemisiksi.





Koska päivän teemana oli alennusmyynnit, pääosa ajasta meni tietysti kenkä- ja vaatekaupoissa kiertelyyn. Viime vuonna teimme vastaavan matkan suunnilleen samoihin aikoihin, mutta tuntuu siltä, että tänä vuonna aletarjonta oli hieman suppeampi. Hyviä löytöjä teimme joka tapauksessa. Tällä kertaa huomasin innostuvani vaatteista, jotka olivat sinänsä simppeleitä, mutta joissa on jokin juju. Beigen neuleen katseenvangitsijana ovat hihat mustine pitsisomisteineen ja valkoinen peruskauluspaita saa erilaisen ilmeen ruutukauluksen tai kimaltelevien koristeiden ansiosta. Mustassa paidassa on nypyläpinnan lisäksi hauska röyhelöreunainen kaula-aukko.





Mielettömän hyvän rapupastalounaan nautimme viihtyisässä miljöössä elävän takkatulen ääressä. Ravintolan nimeä en muista, mutta onneksi tiedän paikan, josta löydän sen jatkossa.


Jostain syystä en ole koskaan aiemmin ostanut Lancomen hajuvesiä, mutta nyt innostuin La vie est belle L'Eclat tuoksusta. Tykästyin tuoksuun niin, että se onkin ollut käytössä päivittäin siitä lähtien, kun ostin sen jo tuon ensimmäisen matkan aikana. Onko tuttu tuoksu teille?


Mukavaa viikkoa!








4 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ralvisesta Tallinnasta. Oletpa tehnyt löytöjä sieltä.
    Tuota tuoksua olen tuoksutellut, muttei ole minun tuoksuni, vaikka varmasti valloittaa monia.
    Kivaa kuunvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellenikin tuli yllätyksenä, että tykästyin tähän tuoksuun, sillä koskaan aiemmin en ole innostunut Lancomesta. Niinpä vain tuoksumieltymykset voivat muuttua.

      Poista
  2. Tallinnasta tykkään itsekin tosi paljon
    .Kivoja löytöjä olet tehnyt. Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löydän aina jotain ja jaksan kierrellä alennusmyynneissä ihan eri tavoin kuin täällä. Kivaa loppuviikkoa!

      Poista