perjantai 11. tammikuuta 2019

Asu ja tunnelmia viikon takaa


Viikonloppu on alkamassa, mutta meikäläinen palaa vielä viime viikonloppuun kuvin ja muutamin sanoin.

Työviikon jälkeen, vaikkakin rauhallisen sellaisen, perjantai sujui rentoutumisen merkeissä. Olin välipäivät töissä, joten yltiöleppoinen perjantai tuntui taivaalliselta. Hyvää ruokaa, pikkuisen telkkarin tuijottelua ja aimo annos lukemista - eipä sitä muuta kaivannut työstä palautumiseen.

Lauantaina suunnistimme stadiin, jossa ensin kävimme syömässä ja sen jälkeen suunnistimme ihailemaan samana päivänä alkaneen Lux Helsinki -tapahtuman valoteoksia.
Yhtä ainoaa lempiteosta on vaikea nimetä, mutta lyhtypuisto jaksoi innostaa minua tänäkin vuonna. Hakasalmen huvilan ympäristöön sijoitettuja teoksia olisin voinut ihastella ja kuvata tuntitolkulla. Kiasman sateenkaaren väreissä loistava ikkunaseinä vaihtuvine ihmisfiguureineen ei kuulunut Lux-näyttelyn teoksiin. Sitä olen kuitenkin ihastellut niin monesti viime aikoina, joten en malttanut olla napsimatta siitä kuvia.






Sunnuntain olin varannut kotipuuhasteluun. Siivosimme joulun pois ja kun veimme koristeet ja valot kellariin odottamaan ensi vuotta, intouduin samalla järjestelemään kellaria vähän enemmänkin. Siinä sitten menikin koko päivä.
Puna-valkoisen joulukauden jälkeen olohuone sai muutaman vuoden tauon jälkeen sinisen sävyjä.  Varastoista löytyi alkajaisiksi jokunen koristetyyny, torkkupeitto ja muuta pikku rekvisiittaa, mutta Ikeasta tai muualta pitää vielä jotain kivaa löytää.





Lopuksi vielä kuvapläjäys yhdestä viikonlopun asuista. Asun piristeväriin sain kimmokkeen takista. Ruudullisen takin värien mukaan olen syksyn mittaan tykännyt useimmiten asustaa takin punaisella kaulahuivilla ja käsineillä. Sen mukaisesti valitsin tällä kertaa myös korut, jotka toivat mustaan mekkoasuun sopivasti pirteyttä. Takki on oikeastaan välikausitakki, mutta soveltuu ihan hyvin käytettäväksi myös pienessä pakkassäässä, kun alle pukee lämpimän neuleen.







Huomenna on edessä piipahdus eteläiseen naapurimaahan.
Ihastuttavaa viikonloppua!







4 kommenttia:

  1. Todella tyylikäs asu!
    Upea tuo punainen tehosteena.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tyylikäs asukokonaisuus. Sinä osaat hienosti tuon väreillä tehostamisen taidon. Ja koti sai ripauksen sinistä. Se sopii hienosti näin joulun jälkeen.
    Mukavaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Tuo takki on aivan ihana. Sinulle muuten sopii punainenkin todella hyvin!

    VastaaPoista