lauantai 1. joulukuuta 2018

Marraskuun huiput

Vaikka marraskuun pimeys tuntuu aika ajoin ankealta, ja monet sanovat sen olevan vuoden synkintä aikaa, en tunnusta itse kärsiväni yleensä kaamosväsymyksestä tai -masennuksesta. Tänä syksynä olen kuitenkin ollut poikkeuksellisen vetämättömissä. Sen kerran kun olen ollut kotona ajoissa, illat ovat kuluneet enemmän tai vähemmän sohvan ja nojatuolin syövereissä laiskotellen. Vai pitäisikö todeta hieman kauniimmin: olen keskittynyt rentoutumiseen ja työpäivän rasitteista toipumiseen, heh :) Kun muistelen viime viikkoja kännykkäkuvien muodossa, huomaan, että olen loppujen lopuksi tehnyt muutakin kuin lekotellut. Katsotaanpas, mitä kuukauteen mahtui.

Heti kuukauden alkajaisiksi kävimme maalla ja päätimme omalta osaltamme mökkikauden. Haravoinnin ja lyhtyasetelmien kokoamisen lisäksi kippistelin lonkeron harmaalle järvimaisemalle.




Parvekeruukkuihin vaihdoin syysistutukset lokakuussa, nyt sain viimeisteltyä ne pienillä maalta tuoduilla kuusentaimilla. Samalla ripustimme ensimmäiset kausivalot.




Olen ottanut kaiken ilon irti kaupunkikuvaan vähitellen ilmestyvistä kausi- ja jouluvaloista sekä joidenkin kauppojen eteen asetetuista lyhtyjen loisteesta. Aamuisin on ollut ihana seurata, mitä uutta on yön aikana ripustettu työmatkareitin varrelle.





Työkavereiden kanssa kävimme Kaupunginmuseon Pelko-näyttelyn avajaisissa. Näyttelyssä voi kohdata omat pelkonsa ja tutustua muiden pelkoihin. Mutta enpäs kerrokaan niistä sen enempää, vaan käykääpä itse tutustumassa näyttelyyn, joka on avoinna 3.3.2019 saakka.


Viiniklubissa maistelimme Veneton alueen viinejä sommelier Antti Uusitalon opastamana. vielä joku kommentti tähän.


Pienimuotoinen leivontainnostus iski pari kertaa. Sen seurauksena pyöräytin yhtenä iltana ohra-perunarieskoja, toisena taas glögin seuraksi pikkuruisia joulutorttuja.



Keskiviikkona aukeaa uusi upea kaupunkikirjasto Oodi. Minä olen päässyt pariinkin otteeseen tutustumaan paikkaan jo etukäteen keskelle viimeistely tohinoita.
Ensimmäisessä kerroksessa on vilkkaan sisääntuloaulan ja kauttakulkureitin lisäksi mm. elokuvateatteri Kino Regina, leikkipuisto Loru, monitoimisali, neuvontapisteitä sekä n. 120 henkilön kahvila-ravintola. Toinen kerros on varattu työskentelyyn, harrastustoiminnoille ja yhdessäoloon. Erilaisia toimintatiloja on neuvottelut- ja oppimishuoneista editointi-, valokuvaus- sekä soittotiloihin ja laitteita 3D-tulostimista ompelukoneisiin ja saumureihin.
Kolmas kerros on nimensä mukainen Kirjataivas, jonka 100 000 niteen valikoimasta jokainen löytää varmasti mieleistänsä lukemista. Avaraan tilaan on ripoteltu sinne tänne oikeita, eläviä musta oliivipuita sekä levähdyspaikkoja antoisia lukuhetkiä varten. Eduskuntatalon kanssa tismalleen samalla tasolla olevalta Kansalaisterassilta voi ihailla aukeavaa kaupunkimaisemaa. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tutustumaan Oodiin tarkemmin.





Oikein ihanaa joulukuun alkua!









1 kommentti:

  1. Oletpa sinä ehtiynyt vaikka mitä :) Tuo Kaupunginmuseon Pelko-näyttely kuulostaa mielenkiintoiselta, täytyykin miettiä jos vaikka kävisi siellä. Mukavaa joulukuun alkua:)

    VastaaPoista