Syysretki Inkoon saaristoon

Minä vietän tämän viikon lomaillen, tällä kertaa kotioloissa. Puuhiksella ei ole vapaata, mutta viikon irtautuminen työkuvioista on ihmeen virkistävää näinkin. Eilinen ja tämä päivä on enimmäkseen sisältänyt pyykinpesua ja ennen kaikkea vaatekaappien järjestämistä. Tuon jälkeen kesävaatteet on laitettu talvisäilöön, tilalle vaihdettu talvisempaa vaatetusta ja mikä ihaninta, olen karsinut ison kasan vaatteita kierrätykseen. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään toiveloma, olen todella tyytyväinen, kun nyt on aikaa tehdä rästiin jääneitä kotitöitä.

Lokakuu on päässyt mukavasti alkuun, mutta palaan vielä tämän postauksen verran syyskuuhun ja oikeastaan sen toiseen viikonloppuun. Tuolloin vietimme ystäväpariskuntien kanssa viihtyisän vuorokauden Inkoon saaristossa. Vuosien ajan samalla porukalla on ollut tapana tehdä syyskuun alussa lyhyt reissu, ns. syysretki, vuorottain matkajärjestäjänä toimivan pariskunnan valitsemaan paikkaan. Viime vuonna matka suuntautui Mathildedahlin ruukkikylään Teijon kansallispuiston kupeeseen ja tänä vuonna oli saariston vuoro.

Reilun 70 kilometrin pituisen bussimatkan jälkeen päädyimme Inkooseen Barölandetin rantaan, josta oli lyhyt lossimatka kohteeseemme Barösundiin. Siellä meidät vastaanotti sympaattinen pariskunta Sari ja Pentti. He ovat viime vuodesta lähtien remontoineet kalliolla lossin yläpuolella sijaitsevan vanhan koulun tiloja majoitus- sekä kurssi- ja retriittikeskukseksi. Rakennusta on pikku hiljaa kunnostettu kauniisti, mutta samalla vanhan koulun henkeä kunnioittaen. Osa meistä majoittui tuohon Villa Sofiaksi nimettyyn päärakennukseen, osa viereiseen, ulkoa päin saman henkiseen Lilla Sofiaan.

Kalliolta oli upeat näköalat merelle ja lossille, enkä yhtään ihmettele, että isäntäpari oli sijoittanut kallion laelle pöydän ja tuolit. Siellä he kuulemma itsekin istuivat mielellään nauttimassa kauniista ympäristöstä.

Majoittumisen jälkeen lähdimme veneellä kohti Elisaarta, jonne matkalla teimme kiertoajelun lähisaaristoon.

Elisaari on kaunis loma- ja virkistäytymiskohde ja osa saaresta on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Saari on mainittu ensimmäisen kerran veroluettelossa jo vuonna 1540, mutta nimi on vaihdellut useasti vuosisatojen kuluessa. Kuulin vasta paikanpäällä, että Elisaari on nykyisin Helsingin kaupungin omistama. Ensimmäiseksi nautimme lounaan, saaristolaiskalakeiton, rantakahvilassa, jonka jälkeen lähdimme oppaan johdolla tutustumaan itse saareen.

Elisaari on tunnettu luonnonvaraisesta tammimetsästä, joka laskutavasta riippuen on Suomen toiseksi tai kolmanneksi suurin. Tammi on lempipuitani ja olisin voinut ihastella vaikka kuinka kauan ylväitä puita, joiden paksuimmat olivat ympärysmitaltaan jopa yli kolmimetrisiä.

Saarella on runsas eläimistö sekä monia harvinaisia kasveja. Me emme törmänneet valkohäntäpeuriin tai hirviin, sen sijaan pydähdyimme luontokierroksemme aikana rapsuttelemaan meitä ihmettelemään tulleita lehmiä.
Luontoretken, saunomisen ja mereen pulahtamisen jälkeen illastimme v. 1902 rakennetussa Mellangårdin kartanossa, jonka ravintola toimii lomakautena kesäravintolana ja sen ulkopuolella tilausravintolana. Peura-annos oli kertakaikkisen herkullinen!

Unet maittoivat viihtyisässä Lilla Sofian huoneessamme ja runsaan aamiaisen jälkeen oli aika lähteä kotia kohti. Olimme viettäneet upean ja rentouttavan viikonlopun!

Tässä vielä pari linkkiä, jos haluatte lukea Elisaaresta ja majoituspaikastamme lisää:

http://www.elisaari.fi/
https://www.villasofiabarosund.fi/Etusivu/
https://www.inkoo.fi/palvelut/yrittaminen/siksi_valitsimme_inkoon/elisaari_villa_sofia

Ihanaa lokakuun alkua!