perjantai 9. lokakuuta 2015

Vaaleanpunaista Roosa nauha -päivänä

Nopea piipahdus ja asukuvien päivitys tänne blogin puolelle ennen viikonlopun kiireitä. Kuskaamme jälleen parhaamme mukaan kaikenlaista henkilöautoon mahtuvaa tavaraa - astioita, pienempiä huonekaluja ym. - uuteen kotiimme. Suuremmat kalusteet viemme vasta vähän myöhemmin, mutta siitä huolimatta asumme tästä illasta lähtien Helsingin puolella. Tiedossa on siten parin viikon ajan sompailua kahden asunnon välillä.

Pääosan vaatekaappien sisällöstä olen jo siirtänyt parin viikon aikana eli sellaisia vaatteita, joita en arvellut tarvitsevani. Kesävaatteet pakkasin ja kiikutin suoraan uuteen kellariin, ja juhlavaatteet, useimmat hameet, housut sekä paidat löysivät paikkansa tulevan kodin kaapeista. Vanhassa kodissa vaihtoehdot päivän vaatetukselle ovat olleet kuluneen viikon aikana normaalia vähäisemmät, mutta kun huivit, neuletakit ja jakut ovat vielä olleet saatavilla, niiden avulla olen saanut kätevästi ja helposti vaihtelua mustaan perusasuun. Eilen mustat housut ja paita saivat piristystä punaisesta neuletakista ja huivista, tänään niitä täydensi päivän teemaankin sopiva vaaleanpunainen.






Mulla on edessä ahkera ja työntäyteinen viikonloppu tavaroita siirrellen ja paikoilleen asetellen.

Rattoisaa viikkistä ja hyvää Roosa nauha -päivää teille!




11 kommenttia:

  1. Hyviä muuttohetkiä ja vaaleanpunainen jakku on todella kaunis <3

    VastaaPoista
  2. Muutot ovat aina aikamoisia ruljansseja, joten reippaita muuttohetkiä ja kärsivällisyyttä... lopussa kiitos seisoo.
    Ja kauniisti olet pukeutunut tähän päivään.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä muuttoon tyylikkäälle naiselle <3

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä muuttotohinan keskelle!
    Ihanat nuo sun mustat, leveälahkeiset housut.
    Juuri tuollaisia olen itsekin hakenut. Muistatko
    mistä olet ne ostanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut ovat hankinta muutaman vuoden takaa, Vilan mallistoa.

      Poista
  5. Tsemppiä muuttorumbaan!

    ja todella kaunis kokonaisuus jälleen!

    VastaaPoista
  6. Musta ja vaaleanpunainen on kaunis yhdistelmä! Tuo jakku on erityisen kaunis elävän näköisen pintansa vuoksi. Täällä dementikko unohti koko roosa nauha päivän... Voimia muutturumbaan ja siitä huolimatta leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä muuttoon ! Asu on sopivasti syksyinen mutta bleiseri tuo siihen keveyttä. Tykkään <3

    VastaaPoista
  8. Upeasti yhdistetty huivi tuohon pleiseriin. Sopivat niin hyvin yksiin. Tsemppiä muuttoon.

    VastaaPoista
  9. Kiitokset kaikille muuttotsemppeistä, ja pahoittelut, että vastaukset ovat jääneet tekemättä. tsemppiä on todellakin tarvittu, mutta nyt ollaan voiton puolella.

    VastaaPoista