tiistai 25. elokuuta 2015

Kynähame ja kietaisupusero

Pikainen piipahdus tänne blogin puolelle ennen kuin lähden vielä nauttimaan lämpimästä illasta. Tällä ilmalla ei malta pysyä sisällä, varsinkin kun ennusteiden mukaan helteiset säät ovat tämän kesän osalta ohi.

Viime aikoina olen ollut hamefiiliksissä, kuten kuvistakin on ollut havaittavissa. Yksi syy on ollut se, kun ei ole tarvinnut tälläytyä sukkahousuihin; niitä saa ja joutuu pitämään riittävästi myöhemminkin.
Harmaan, paksua trikoota olevan kynähameen seuraksi valitsin kirjavan paidan. Tykkään kovasti puseron mallista, ja tajusin, että mulla on itse asiassa aika monta kietaisumallista puseroa, paitaa ja mekkoa. En ole kuitenkaan koskaan tietoisesti etsinyt tai hankkinut nimenomaan tuon mallisia vaatteita. Niitä on vain tullut ostettua, kun kiva vaate on osunut kohdalle.








Nyt lähden tunnustelemaan, josko ennustettua trooppista yötä edeltäisi trooppinen ilta.

Tiikerililjat aloittivat maalla kukkimisen vasta viime viikolla. Nuppuja oli yli 80, kun lähdimme kotiin. Siellä ne nyt sitten kukkivat keskenänsä. Mutta ihanaa, kun ehdin ihastella kuitenkin muutamaa kaunokaista.

Lämmintä tiistai-iltaa!



9 kommenttia:

  1. Hurjan kiva ja naisellinen asu. Mulla ei ole yhtään kietaisumallista paitaa, pitäsi varmaan hankkia ainakin yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Hanki ihmeessä, sopivat lähes jokaiselle vartalomallille ja ovat mukavia päällä.

      Poista
  2. Niin ihana yhdistelmä. Tätä jo instan puolella ihailinkin. Kokonaisuus on täydellinen ja korusi on niin upea.

    VastaaPoista
  3. Tuo kietaisumallinen paita on ihana. Minulla oli yksi tuon mallinen ja huomasin pitäväni sen ihan loppuun kun siitä muodostui lemppari. Malli sopii hyvin myös pyöreämmälle kropalle. Täytyy varmaan laittaa hankintalistalle uusi kietaisuvaate!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kietaisupaidat ja mekot ovat tosiaan armeliaita vartalolle.

      Poista
  4. Kaunis pusero! Wau mikä määrä kukkia teillä!

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista