Ihan koko päivää en sentään sisällä viihtynyt, vaan päiväohjelmaan kuului myös ulkoilua kävelylenkin ja lumitöiden merkeissä. Viikko sitten selkä alkoi olla sen verran kunnossa, että pääsin kävelylle ja vaikka vieläkään en pysty tekemään kovin pitkiä lenkkejä ja kävelyvauhtikin on normaalia rauhallisempaa, päivittäinen liikkuminen on tehnyt todella hyvää.
Sairastan harvoin enkä edes muista, milloin viimeksi olen joutunut sairaslomailemaan niin että kotona on pitänyt pysyä useamman päivän ajan. Oli yllätys huomata, miten nopeasti elimistö reagoi minimaaliseen liikkumiseen. Jo parin päivän jälkeen olo alkoi olla tukala ja turvonnut. Myös kasvoissa näkyi aineenvaihdunnan hidastuminen ja iho oli elottoman näköinen ja puski näppylöitä. Nyt kun olen viikon verran päässyt liikkumaan ja askeleita kertyy noin 15.000 joka päivä, niin keho kuin ihokin voivat paljon paremmin. Tulipahan konkreettisesti huomattua, miten tarpeellista ja tärkeää päivittäinen liikkuminen on hyvinvoinnin kannalta.
Miten teidän viikonloppu on sujunut?
Suloista sunnuntaita!
Onpa ihana rento asu! Sun huivi on aivan ihqu! Tahtoo :) Leppoisaa sunnuntaita sulle!
VastaaPoistaKotona on aina mukava olla rennossa asussa, vaihdan yleensä heti kotiin tultua päälle jotain mukavaa.
PoistaIhanan hempeä kotiasu ja huivi on kerrassaan suloinen ❤️ Kiva,että selkäsi on parempi ja pääset liikkumaan .
VastaaPoistaTykkään huivista, se on lämmin ja pehmeä. Harmittaa, kun en ostanut samaa lankaa vaaleansinisenäkin.
PoistaErikoista lankaa, josta olet tehnyt söpön huivin :-)
VastaaPoistaIhastuin lankaan, kun näin sen maalla jossain paikallisessa kaupassa. Eri koostumukset tulevat parhaiten esiin, kun neulos on ihan yksinkertaista sileää neuletta.
PoistaOletpa sinä nättinä siellä kotona vaaleanpunaisissasi. Ja tuo huivi näyttää kivalta.
VastaaPoistaKiitos kysymästä, täälllä ollaan flunssan kynsissä. Pikkuväen hoitopuuhissa se tarttui. Ja ystävättäreni vielä lohdutti, että lapsilta saatu flunssa tulee tunnetusti rajuna:)
Ei ole viikonloppuna askeleita pahemmin kertynyt, mutta sinulle niitä on tullut mukavasti; hienoa, kun pääset liikkumaan!
Hyvää helmikuuta!
Onpa ikävää, että sairastelet. Lapsilta saa helposti flunssan, vatsataudin tai silmätulehduksen. Pikaista paranemista!
PoistaNo kylläpä on kaunis huivi. Ihanat langat sulla onkin siinä ollut Kiva pinta, kun on niin montaa erilaista.
VastaaPoistaMonimuotoisesta langasta sai tosi kivan näköisen huivin helpolla.
PoistaKeväisen kepeä asu ja tunnelma kuvissa. Ja kaunis huivi!
VastaaPoistaTäytyy yrittää saada kevätfiilistä hempeillä väreillä.
PoistaOi kun kivan rento kotikokonaisuus! Täällä levättiin aika pikälle koko viikonloppu vaan hyvää se tekikin, intoa uuteen viikkoon ihan eri tavalla :)
VastaaPoistaSama juttu, eli vaikka vähän kotitöitä teinkin, lepäämiseen tuli käytettyä aika pitkä tovi. Hyvä niin.
Poista