torstai 19. helmikuuta 2015

Asun väreinä harmaa ja taupe



Alunperin ranskankielen maamyyrää tarkoittavalla taupe-sanalla viitattiin vain tiettyyn maamyyrän väriin, mutta sittemmin termi laajeni käsittämään laajemmin harmaanruskean eri sävyjä. Taupelle ei ole oikein kunnon suomenkielistä vastinetta, myyrän väri terminä ei ole oikein saavuttanut suosiota. Monesti puhutaan vain harmaanruskeasta tai ruskeanharmaasta. 

Tällä kertaa ajatus kuvien harmaan ja taupen muodostamaan asuun lähti huivista.
Äitini tietää hyvin viehätykseni huiveihin ja silloin tällöin hän tuo niitä tuliaisena matkoiltaan. Tammikuussa sain häneltä mm. kolme ihastuttavaa pashminaa. Sininen huivi on kauniin raikas ja monivärisessä huivissa on mainiot punaisen, sinisen, vihreän ja turkoosin sävyt. Olin erittäin ilahtunut myös kuvan kolmannesta huivista, jossa värit vaihtelevat vaalean harmaasta taupeen.


Mulla on ollut aiemmin vastaavan värinen huivi, jota käytin usein ja tykkäsin siitä kovasti.
Olen kuitenkin onnistunut laittamaan sen niin hyvään talteen, etten löydä sitä itsekään. Muistan, kun töistä tultuani riisuin sen kaulastani ja samalla kun viikkasin sitä, kerroin tohkeisssani Puuhikselle jotain työasiaan liittyvää. Kun sitten viikon-kahden kuluttua olisin tarvinnut huivia, en löytänyt sitä mistään. Mulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa, mihin laitoin laskostetun huivin, jostain kumman syystä en ainakaan muiden huivien joukkoon. Tapauksesta on jo yli kaksi vuotta aikaa ja vaatekaapit olen siivonnut moneen kertaan, mutta huivi on edelleen kateissa. Kaipa se joskus putkahtaa esiin ellen laittanut sitä johonkin niistä kasseista, jotka odottivat kierrätykseen vientiä. Jos niin, toivottavasti uusi omistaja on pitänyt huivista yhtä paljon kuin minä.

Taupen sävyisiä vaatteita ja asusteita käytin yhteen aikaan aika paljon, mutta viime kuukausina väri on jäänyt vähemmälle käytölle. Harmaan tavoin väri on itsessään aika neutraali, joten olen tykännyt käyttää sitä asiallisten toimistoasujen perustana ja tarvittaessa tuonut asuun pirteyttä raikkailla väreillä. Nyt uusi huivi innosti yhdistämään taupen väriseen jakkuun ja paitaan vaaleanharmaat housut. Vaikka kadonneessa huivissa yhdistyikin harmaa ja taupe, en ole käyttänyt samaa kombinaatiota muuten asuissa aikaisemmin. 

Kätköistä löytyi myös asuun ja kenkiin sopiva käsilaukku sekä korusetti, josta laitoin ranne- sekä korvakorut huivin seuraksi.





Värihdistelmä tuntui oikein viihtyisältä, täytyypä testata toistekin. Onko tämä liitto teille tuttu ja kokeiltu?



6 kommenttia:

  1. Oi kun kivat värit. En ole kokeillut, ei tosin ole värejäkään kaapissa. Taupe on kaunis väri, soisin sitä olevan paljon enemmän kaapissani vaan johonkin on matkan varrella unohtunut. Ihana äiti joka tuo huiveja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin väri vähän unohtui, mutta saa nähdä, tuleeko kevään mittaan taas käytettyä useammin. Äidit on ihania!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tällä kertaa asussa ei ollut väripilkkuja, mutta ehkäpä sitten seuraavan kerran.

      Poista
  3. Upea kokonaisuus, todella viihtyisin itsekin. Tuo huivi on todella kaunis, ihana liukuvärjäys pidän todella kovasti. <3

    Aurinkoista viikonloppua ihanainen Belladonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin noihin molempiin liukuvärjättyihin huiveihin ikihyväksi. Kauniit värit ja ihanan pehmeitä ja lämpimiä. Voiko enempää toivoa. Mukavaa viikkistä!

      Poista