Mokkasaappaat eivät ole kaikista ihanteellisin vaihtoehto loskakeleillä, mutta säätilaa uhmaten käytän niitä silti silloin kun mieli tekee ja ainakin toistaiseksi olen välttynyt valkoisilta raidoilta, joita lumisohjosta jää mokan pintaan. Ai niin, täytyypä muistaa suihkuttaa ne kyllästeaineella taas.
Ruutupaitis oli jo uutena miellyttävän pehmeä ja muutaman pesukerran jälkeen se vain parani entisestään. Hihoissa on nepparikiinnityksellä toimivat nauhat, joiden avulla hihat saa käärittyä ylös. Siten paitaa on tullut käytettyä myös viileämpinä kesäpäivänä. Nyt se oli käypä vaate ohuen neuleen alle.
Korusetti oli maanantain sirojen kultakorujen vastapainoksi massiivinen. Rannerenkaan ja kaulakorun litteät osat ovat kiveä ja kaulakorun epämääräiset vaaleammat sykeröt lasia, joten kaulakoru painaa yllättävän paljon.
Eilen oli jälleen kuukausittaisen viiniklubin kokoontuminen,
tammikuun illasta kerroin täällä. Illan teemana oli espanjalaiset viinit, joita maistelimme
Antti Uusitalon johdattelemana. Espanjalaisia viinejä olemme ostaneet kotiin
aika harvoin, mutta eilisiltaisen tastingin valikoimasta muutamaa voisi kokeilla
kotonakin.
Vaaleanpunainen
cava, Codorníu Selección Raventós Pinot
Noir Brut, oli minun makuuni liian kuivaa
"lipittelyviiniksi", mutta esim. brunssikuohuvana se voisi toimia
hyvin.
Tastingin valkoviini, Torres Viña Esmeralda 2013, on monikäyttöinen viini ja sen pieni makeahko vivahde sopii erinomaisesti itämaisten mausteiden sitruunaruohon, fish saucen ym. seuraksi. Hintakin (n. 10€) on edullinen viinin laatuun nähden, joten sitä täytyy ehdottomasti ostaa, kun seuraavan kerran teen thai-tyyppistä wokkia.
Illan punaviineistä
suosikikseni nousi Faustino I Gran Reserva, jonka mausteinen ja tyylikäs maku,
miellyttävä hapokkuus ja pehmeät tanniinit olivat kovasti mieleeni. Vakituiseksi
viikonloppuviiniksi ei meille tästä viinistä kuitenkaan ole, sillä 24 euron
hinta on yläkanttiin verrattuna normiviineihimme. Mutta voi sen silloin tällöin
hankkia hyvän ruuan seuraksi.
Ensi kuussa viinimatka
jatkuu Espanjasta Italiaan, kun illan aiheena on Piemonten viinit Aki Summasen
johdolla.
Kaunis kokonaisuus, upeat nuo korut. Etenkin tuohon rannekoruun ihastuin heti!
VastaaPoistaRannekoru on ihan ok, rengas saisi olla vähän leveämpi, niin koru olisi vähän tukevampi.
PoistaUpea asukokonaisuus. Kaikki natsaa niin hyvin toisiinsa. Hyvin harkittu kokonaisuus.
VastaaPoistavoi kiitos!
PoistaTosi nätti asu. Ruskea on kaunis väri, kun sen yhdistää näin eri sävyissä, harmoninen kokonaisuus.
VastaaPoistaRuskean sävyisistä vaatteista saa maanläheisen ja neutraalin lopputuloksen. Välillä sellainen fiilis.
VastaaPoista