Näytetään tekstit, joissa on tunniste saappaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saappaat. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. tammikuuta 2019

Etsimättä löytää


Viikonloppuna tuli taas todistetuksi, että parhaat löydöt ja ostokset tekee silloin kun ei etsi mitään tiettyä.

Mulla on mukavat ja ihan kivan näköiset pitkävartiset talvisaappaat. Ne ovat palvelleet hyvin monen vuoden ajan, joskaan eivät enää ole ihan priimakunnossa. Päätin kuitenkin, että ne saavat kelvata vielä tämän talven ja uusia alan etsiä sitten ensi vuonna. Mutta toisin kävi.

Viime viikonloppuna Tallinnassa kävimme myös kenkäkaupoissa ja eikös vain astuttuani sisään yhteen niistä iskin silmäni ensimmäisenä mustiin saappaisiin. Puoleen hintaan alennetuista jalkineista oli jäljellä kolme paria ja onnekseni yksi niistä oli omaa kokoani. Sen verran olen oppinut, että jos Tallinnassa kohdalle osuu jotain mielenkiintoista, tilaisuuteen on tartuttava. Sieltä ei noin vain lähdetä hakemaan ostamatta jäänyttä vaatetta, kenkiä tai muuta.


Tykkään, kun kengissä tai saappaissa on jokin "juttu". Vaikka vain pieni yksityiskohta, joka tekee niistä mielenkiintoisemmat. Näissä saappaissa sellaista ei ollut, mutta oikeastaan saappaat ovat paremman näköiset ilman sen kummempia koristuksia. Yksinkertainen on kaunista!
Ainoa "ylimääräinen" lisuke on takaosan vetoketju, joka avattuna tuo sopivasti väljyyttä varteen, jolloin saappaat on huomattavan paljon helpompi vetää jalkaan farkkujen tai housujen päälle.


Asukuvat otettiin aamulla. Tiesin jo etukäteen, että vietän työpäivän tiiviisti omissa työtiloissa. Niinpä pystyin pukeutumaan tavallista rennompaan asuun. Farkut, paita ja neuletakki oli täydellisen mukava asu työpäivän mittaiseen tietokoneen ääressä istumiseen.





Parin päivän kokemuksen jälkeen voin todeta olevani äärimmäinen tyytyväinen ostokseeni. Parempia saappaita en olisi voinut löytää, vaikka olisin etsimällä etsinyt.

Aivan ihanaa, kun tammikuu on ohi ja huomenna alkaa helmikuu!
Upeaa viikonloppua kaikille!




maanantai 10. maaliskuuta 2014

Mustabeige lauantai





Yleensä pyrimme hoitamaan esim. viikonlopun ruokaostokset pääosin jo perjantaina, mutta tämä viikonloppu oli poikkeus. Puuhiksen vanhemmat olivat käymässä täällä pääkaupunkiseudulla ja kävimme heidän kanssaan perjantaina alkuillasta syömässä. Niinpä erinäisten pikkuasioiden hoito jäi lauantaipäivälle. Mutta mikäpä siinä, kun ilta oli tarkoitus viettää kotoisasti racletten merkeissä eikä mihinkään ollut kiirettä.

Asuksi Tapiolassa asioimiseen valitsin mustabeiget vaatteet. Pieniruutuisen paitiksen olen ostanut Tallinnasta, en tosin viime viikolla, vaan joskus aiemmin ja sitä on tullut käytettyä tosi paljon. Taisi olla siis erinomainen ostos. Onko muuten tällainen "kaulukseton kauluspaita" mielestänne paita, pusero, paitapusero vai joku muu? Ja tekevätkö napit tai nepparit puserosta paidan?






















Aamu oli pilvisen sumuinen ja aikomukseni oli laittaa musta paksu neuletakki puseron seuraksi. Koska sää kuitenkin selkeni aamupäivän aikana, musta neule vaikutti liian talviselta. Ohut puuvillainen neule tuntui paljon sopivammalta keväiseen säähän ja omaan mielialaan.

Tykkään kaikista nirunarukengistä,-saappaista ja -nilkkureista, mutta jostain syystä näiden saappaiden käyttö on vähän unohtunut tänä talvena. Lauantaina ne muistuivat kuitenkin mieleen ja kaivoin ne jalkaani, vaikka ne ehkä olivatkin turhan talviset.
























Hematiitti- ja hopeakoruissa sekä kellossa toistuu puseron kuvion kantikkuus.
















Kivaa alkanutta viikkoa!