Viikonloppuna syystakkeja ja -jalkineita esiin kaivaessa tein kaapissa tilaa myös poolopuseroille, jotka nekin olivat olleet muutaman kuukauden kesätauolla. Poolot ovat yksi vaatekaappini kulmakivistä ja tykkään käyttää niitä olivatpa ne sitten muodissa tai eivät. Vanhoista valokuvista näkee, että pooloja käytin jo varhaisteini-ikäisenä. Tämä kuva on otettu ollessani 12-vuotias. Jossain asioissa maku ei muutu.
Poolopuseroita on kertynyt aikamoinen pino ja niiden materiaalit vaihtelevat ohuesta silkkisekoitteesta paksuun villaneuleeseen. Alkuviikosta valitsin niiden joukosta ylleni paksuhkon ribbineulepuseron. Neulos on puuvillaa, joten vaate ei tuntunut tukalan kuumalta. Neuleen pariksi päädyin pukemaan pliseeratun hameen, joka on myös ollut pitkään käyttämättömänä. Jälleen kerran vanha vaateparsi tuntui oikein fressiltä, kun en ollut käyttänyt kyseisiä vaatekappaleita aikoihin.
Kivaa torstai-iltaa!








