Näytetään tekstit, joissa on tunniste mokkajakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mokkajakku. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. maaliskuuta 2016

Keskiviikko mokkajakussa



Tiistai-iltana etsin viimevuotisia pääsiäiskuvia ja siinä samalla tuli vilkaistua viime maaliskuussa otettuja asukuvia. Hyvin näköjään tarkenin poseerata ilman takkia, ja muutamissa asukuvissa ylläni on pitkä mokkatakki. Herttileili, että sää näytti lämpimän keväiseltä, vielä ei ole tullut pieneen mieleenkään hakea takkia kellarista. Kaipuu mokka- ja nahkatakkikauteen iski kunnolla, sillä samana aamuna kotoa lähtiessä olin huokaillen ja lämpimämpiä säitä kaivaten pukeutunut talvitakkiin ja kaivanut pipon päähän, pakkasta kun oli kahdeksan maissa vielä reippaasti. Sen verran mokkatakkikuvat jäivät kummittelemaan mielen perukoille, että seuraavana aamuna valitsin mustan asun seuraksi mokkajakun. Eipä aikaakaan, kun jakkua voi käyttää takin asemasta.

 



Olen vuosien mittaan tuhonnut mokkavaatteistani ainakin yhden hameen, housut ja liivin tiputtelemalla tai kaatamalla päälleni jotain (ruokaa, juomaa, rikkoutunut tussi jne.), jota en ole onnistunut putsaamaan mokkaa suojaavasta suihkeesta huolimatta. Minkään muun vaatteen kanssa en ole tunaroinut niin rankasti, mutta  mokkavaatteissa on jokin käsittämätön taika, joka saa mut sähläämään. Toistaiseksi tämä bleiseri on pysynyt puhtaana, mutta joka kerta sitä käyttäessäni olen tavallista varovaisempi.


Olen tehnyt muutaman pidemmistä helminauhoistani siten, että niillä on kaksi erilaista käyttömahdollisuutta. Lisäsin helmijonon keskelle renkaan, johon voi näppästi kiinnittä ID- tai kulkukortin. Töistä lähtiessä kortin voi irrottaa ja kääntää renkaan niskaan, jolloin koru toimii "normaalina" kaulanauhana. Raskasta avainnippua eivät korut tietenkään kestä, mutta muovisen kulkukortin tai -avaimen painon ne kestävät hyvin. Mulla on tähän koruun myös erillinen, samoista helmistä tehty riipus, jota olen tykännyt pitää joko kortin kanssa tai ilman.


Eilen päivitin toiseen blogiini meidän pääsiäiseen liittyviä tapoja, käypä kurkkaamassa.
Mitä suunnitelmia teillä on pääsiäispyhiksi?

Mukavaa kiirastorstain iltaa ja oikein hyvää pääsiäisen aikaa!






torstai 3. joulukuuta 2015

Silkkiä ja keltakultaa



Ostin ensimmäisen silkkisen kauluspaidan -80-luvun loppupuolella parikymppisenä. Ihastuin siihen niin, että pian hankin toisen ja muutaman kuukauden jälkeen vielä kolmannen ja neljännen. Yksikään noista ei ollut valkoinen, vaan tuon ajan mukaisesti - ja ehkä myös reilun parinkympin iästäni johtuen - iloisen värisiä: vaaleansininen, keltainen, punainen sekä turkoosi.
Noista ajoista lähtien silkkiset kauluspaidat ovat olleet suosikkejani. Kirkkaat värit ovat vaihtuneet hillitympiin ja useimmat silkkipaitani ovatkin valkoisia. Noiden klassikkopaitojen joukossa on kuitenkin muutama poikkeus, esim. tämän päivän asun ruskeakuvioinen silkkipaita, joka sai seurakseen mokkajakun ja farkut.




Käytän keltakultaisia koruja erittäin harvoin. Jostain syystä tämän kauluspaidan kanssa valitsen lähes poikkeuksetta keltakultaa ja varsinkin mummun perintösormus on "must" juttu.


Kivaa torstai-iltaa!







torstai 30. huhtikuuta 2015

Mokkajakku jälleen ja iloista vappua!

Asukuvissa palaan vielä viikon-kahden takaisiin otoksiin. Näin vappuaattona ja auringonpaisteessa asu tosin vaikuttaa kovin raskaalta, mutta julkaisenpa ne silti.
Olen kovin ihastunut tuohon mokkajakkuun ja kuvissakin se on vilahdellut jo muutaman kerran. Ette arvaakaan, kuinka monesti se on päässyt asujen seuraksi viimeisten viikkojen aikana, sillä jotenkin se tuntuu helposti lisättävältä vaatekappaleelta yhteen jos toiseenkin kokonaisuuteen ja tuntuu sopivan niin rentoon kuin siistinpäänkin asuun. Nyt se on toiminut bleiserinä, kunhan säät vähän vielä lämpenevät, se saa toimittaa ulkotakin virkaa.






Me vietämme tänään rauhallisen vappuaaton kotona, ja taidamme korkata kuohuvaa. Huomenna suunnistamme ystävien luokse perinteiselle vappubrunssille. Onko teillä vappuun liittyviä traditioita?

Hauskaa vappua jokaiselle!




torstai 16. huhtikuuta 2015

Mokkajakku ja bootcut-farkut



Täällä sitä ollaan Pirkanmaalla kevään ensimmäisellä ”landekäynnillä” ja tarkoitus on viipyä täällä muutama päivä. Omalla mökillä emme vielä oleskele emmekä edes käy siellä saunomassa, vaan tällä reissulla pysyttelemme päätalolla. Hommaa riittää niin sisällä kuin ulkonakin, mutta tässä pikaisesti kuvia yhdestä alkuviikon asuistani.






Siistin rento kokonaisuus koostui bootcut-farkuista sekä mokkajakusta. Asu tuntui päällä oikein mukavalta, mutta täytyy tunnustaa, että ihan niin huoleton kuin voisi kuvitella en kuitenkaan mokkajakku päällä ole. Olen onnistunut pilaamaan parikin mokkavaatetta tiputtelemalla päälleni jotain, jota en ole saanut  kunnolla putsattua vaattesta. Olen siis pikkuisen normaalia varovaisempi olen aina kun ylläni on jotain mokkaista.

Huomenna taas edessä ahkera päivä kevättöiden merkeissä. Reipasta työviikon loppua teillekin!



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Viikon 15 huiput

Viime sunnuntaina jätin viikkokoosteen väliin ja vastailin Liebster Award -kysymyksiin, mutta nyt sitten taas kuvia ja tunnelmia viikon varrelta.


Olen aivan totaalisen hurahtanut kevään trendimateriaaliin mokkaan. Asukuvissa onkin jo vilahdellut mokkatrenssi ja -biker-takki, niiden lisäksi mm. näiden kuvien jakku, kengät ja laukku tulevat varmasti näkymään useammankin kerran. Jotain mokkajuttuja olen hankkinut kevään aikana, mutta vielä enemmän olen tehnyt käyttökelpoisia löytöjä omien kaappien kätköistä. Lisäksi kellarista löytyi mm. beiget mokkahousut sekä -hame, jotka olisivat olleet niin ihanat ottaa nyt käyttöön. Kellarissa vain täytyy olla jokin kummallinen mikroilmasto, sillä vuosien saatossa ne olivat ihmeellisesti kutistuneet, eivät mahdu enää päälle.




Perjantaina käväisin Kädentaitomessuilla ja OutletExpossa. Kädentaitopuoli oli tänä vuonna melko suppea ja sieltä en oikeastaan ostanut muuta kuin sinisiä koruhelmiä. Eiliseen asuun koruja valitessa huomasin, että mulla ei ole sellaisia sinisiä korviksia, jotka olisivat sopineet kaula- ja rannekoruihin. Messuhankinnoilla voin sitten sellaiset tehdä.




OutletExposta sen sijaan löytyi enemmänkin ostettavaa ja mukaan tarttui mm. kosmetiikkaa sekä kahdet kengät. Lumenen osastolta sain huulipunat ja -kiillot, luomivärit, meikkikynät sekä kynsilakan euron kappalehintaan. Kenkäostoksiin olin myös erittäin tyytyväinen: Aaltosen matta- ja kiiltonahkaiset rusettikengät maksoivat vain 20€, toiset avokkaat 10€. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että kenkiä saa näin edulliseen hintaan.




Rusettikengät pääsivät heti käyttöön, kun olivat eilen jalassani mustan pitsimekon kanssa. Ohjelmassa oli nimittäin kevyttä juhlimista 75-vuotissynttäreiden merkeissä. Oikein oikein mukava tavata tätejäni ja muuta sukua, jota harvemmin tapaa.
Kotona olen onnistunut hyvin pitämään herkuttelun kurissa, joten juhlissa kakku ja muut makupalat maistuivat sitäkin paremmilta.


Uusin välipala- tai napsimisinnostukseni ovat pähkinät. Olen tykännyt niistä ennenkin, mutta nyt ne ovat maistuneet entistä useammin ja pidänkin niitä kotona tarjolla koko ajan. Kohtuudella syötynä ne ovat oiva välipala ja olen huomannut, että jo muutama pähkinä vie pahimman nälän tunteen, niin että esim. kotiin tultua ennen ruuan valmistumista malttaa olla napsimatta sitä sun tätä suuhunsa jääkaapista.


Olen nauttinut viikon aikana täysin siemauksin kevään etenemisestä. Oma kotipiiri on sen verran varjoisa, ettei pihalta löydy vielä kuin pari kukkivaa krookusta. Lenkkireittien varrella kevään merkkejä on enemmän ja lenkkeily tuntuukin entistä mukavammalta, kun bongailee kukkia ja avautuvia silmuja. Ulko-ovenpielen lasitaskuun laitoin vuoden ensimmäiset kukat ja uskomattoman hyvin narsissit viihtyvät siinä. Sisällä maljakossa kukat kuihtuivat muutamassa päivässä, mutta ulkona ne kukoistavat vielä parin viikon jälkeenkin.


Muutama arkipäivä edessä ja sitten lähdemmekin loppuviikosta kevään ensimmäiselle käynnille maalle. Siellä riittää puuhaa talven jälkiä siivotessa ja kunnostaessa paikkoja kesäkuntoon.

Oikein mukavaa sunnuntaita!