sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Viikon 43 huiput

Kylläpä tänään on ollut varsinainen syyssää - harmaa ja sateinen. Mukavuudenhalu on vienyt voiton ulkoilusta, varsinkin kun kumisaappaat ja sadetakki ovat maalla eikä sateenvarjon kanssa reippailu jaksa innostaa. Onpahan tullut sen sijaan tehtyä kotona kaikkea sellaista, mikä arki-iltaisin jää tekemättä.


Perjantaina töiden jälkeen kävin messuilla ja muutaman tunnin ajan kiertelin niin kirja- kuin ruoka- ja viinipuolellakin. Vaikka nykyisin useimmiten luen e-kirjoja, mikään ei kuitenkaan vedä vertoja "oikeille" kirjoille. Niitä tarttui mukaan muutama kappale ja edessä on monta nautinnollista lukuhetkeä niiden parissa. Viinipuolelta löytyi uusi hyvä Amarone-viinituttavuus, joten olipa kannattava käynti.



Viikon erikoisimmat kosmetiikkakokeilut olivat etanavoide ja etikka. Äitini antoi kokeeksi ulkomailta tuomaansa etenavoidetta. Sen sanotaan korjaavan ihovaurioita, häivyttävän maksaläiskiä ja arpia sekä ennaltaehkäisevän ihon vanhenemista. Tiedä häntä, mutta ihan miellyttävän tuntuiseksi se jättää ihon ja kosteuttaa hyvin olematta liian rasvainen.
Toinen kokeiluni oli vedellä laimennettu etikka hoitoaineen sijaan. Lisäsin pariin desiin vettä 2-3 rkl viinietikkaa ja suihkutin sitä reilusti hiuksiin pesun jälkeen ja huuhtelin hiukset hyvin. Etikan happamuus sulkee hiussuomut ja saa ne sileämmiksi ja kiiltäviksi. Lisäksi se poistaa muotoilutuotteiden jäämiä tehokkaasti. Omat hiukseni tuntuivat etikkahuuhtelun jälkeen ilmavilta ja pehmeiltä. Taidanpa jatkossakin silloin tällöin huuhdella sillä tukkani.



Olen jo jonkin aikaa kaivannut kamelinruskeita korvakoruja samanväristen vaatteiden seuraksi. Lauantaina innostuin suunnittelemaan korvikset aventuriini-korukivistä. Korvikset valmistuivat nopeasti - enemmän meni aikaa niiden suunnitteluun - ja tykästyin malliin niin, että tein sitten samantien toiset, burgudilla kivillä varustetut. Ne sopivat värinsä puolesta lauantain asuuni.




Viikon himotuksen kohteena ovat olleet viikunat, mangot sekä persimonit, joita kaikkia on tähän aikaan vuodesta hyvin tarjolla. Ne ovat herkullisia sellaisenaan, mutta maistuvat ihanilta myös vahvojen juustojen tai prosciutton kanssa.


Vieläkään en ole hennonnut täysin korvata upeasti kukkivia kesäkukkia syysistutuksilla. Toistaiseksi saavat siis kukoistaa rinnatusten samassa ruukussa callunoiden kanssa.

Hyvää lokakuun viimeistä viikkoa!




2 kommenttia:

  1. Ihanat korvakorut olet tehnyt. Minulla on joku hedelmähimotus menossa, tein jopa hedelmäsalaattia tässä yhtenä iltana.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hedelmäsalaatti olisikin ihanaa. Pitääpä tehdä!

      Poista