torstai 27. joulukuuta 2018

Jouluisia tunnelmia

Joulu tuli ja meni. Tässä kuvin ja sanoin tunnelmia meidän joulun vietostamme.


Joskus muinoin koristelin kodin jouluksi vain punaisilla koristeilla. Sittemmin väri vaihtui täysin valkoiseen ja pari viime vuotta koti on sonnustautunut puna-valkoiseen asuun. Siihen päädyin myös tänä vuonna ja punainen ja valkoinen näkyi niin koriste-esineissä ja -tyynyissä, kukissa kuin joulupöydässäkin. Myös kuusen melko minimalistinen koristelu toisti samaa värimaailmaa.









Vuosi vuodelta on joulustressitasoni laskenut ja nykyään osaan ottaa joulun vastaan rennosti ja turhia huolehtimatta. Ensimmäisen ja ainoan työlistan laadin aatonaattona aamukahvia juodessa ja senkin vain siksi, että hahmotin paremmin hommat, jotka pystyin tekemään jo sunnuntaina. Kinkun paistuessa mm. valmistui bataattilaatikko ja rosolli. Viime vuonna olin pyhästi päättänyt, että hankin ja paperoin lahjat hyvissä ajoin ennen joulua. Toisin kävi ja viimeiset lahjat käärin vasta sunnuntai-iltana. Siitäkään en kuitenkaan ottanut paineita ennakkoon.


Aattona kokoonnuimme meille perinteiseen malliin isolla porukalla. Blogissa julkaistavia kuvia en ottanut yhtäkään; joulusaunan jälkeen aattoillan valmisteluiden aikana kuvaaminen ei edes juolahtanut mieleen, myöhemmin keskityin läheisten kanssa vietettävään laatuaikaan.

Tyttäreni jäivät meille yöksi ja kun he joulupäivänä olivat lähteneet jatkamaan joulun viettoa isänsä luokse, meidän joulumme jatkui kahden kesken. Jouluruokien jälkeen oli ihanaa rentoutua kirjojen ja elokuvien parissa suklaata nauttien höystettynä tilkalla viiniä tai glögiä.



Tänäkin vuonna toistui yksi jouluperinne - nimittäin ylensyönti. Mätileipiä ja muita kalapöydän antimia samoin kuin perinteisiä laatikoita ja kinkkua tuli nautittua aivan liikaa ja suklaakin maistui enemmän kuin olisi ollut järkevää. Häpeäkseni tunnustan, että vietin sekä jouluaaton että -päivän tyystin sisätiloissa. Niinpä tapanina olikin kerrassaan ihana lähteä päiväkävelylle sulattelemaan parin päivän syömisiä ja tuulettamaan päätä upean raikkaassa talvisäässä.






Viiden kiireettömän vapaapäivän jälkeen työt taas kutsuivat.
Oikein mukavia välipäiviä ruudun toiselle puolelle olitpa sitten vapaalla tai töissä!







8 kommenttia:

  1. Hyvin tutulta kuulostaa tuo ylensyönti, mätiä, sienisalaattia, kinkkua ja leivän päällä ja Geisha konvehteja on mennyt täällä hirveät läjät. Mutta kyllä se kait taas tästä.

    Ihanaa oli päästä kurkkimaan teidän joulu tunnelmiin. Sydämellistä uutta vuotta Belladonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveetä, kun on syönyt suolaista, kaipaa heti makeaa ja taas sen jälkeen aukoo jääkaappia ja etsii suolapalaa. Kamala kierre! Ihanaa loppu vuotta Tiia!

      Poista
  2. Tänäkin vuonna toistui yksi jouluperinne - nimittäin ylensyönti, tälle kyllä nyt kikatin täällä. Minä onnistuin, kerrankin, syömään juuri sopivasti, mutta oltiinkin oltu ruokaostosten kanssa varsin säntillisiä :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä minäkin osaan joku joulu pitää varani. Toivossa on hyvä elää :) Oikein mahtavaa viikonloppua Outi!

      Poista
  3. Perinteitä kunnioittaen vietettiin meilläkin joulua ja myös ylensyönnin perinne piti pintansa tänäkin vuonna;)
    Housun kaulukset kiristellen uuteen vuoteen!
    Kivaa loppuvuotta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteistä täytyy pitää kiinni :) Kivaa vuoden vaihdetta myös sinulle!

      Poista
  4. Ihana tunnelma kuvissa ja rouva tyylikkäänä ♥ Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista