torstai 12. huhtikuuta 2018

Kevätnilkkureiden esiinmarssi



Roosa, vanha roosa, puuteripinkki, ruusukvartsi, murrettu pinkki, mummon kalsarit..... Kutsuttakoon väriä millä nimellä tahansa mulle on muutaman kuukauden aikana iskenyt yhä enenevässä määrin innostus hennon vaaleanpunaiseen. Puuterin sävyä lisäsin olohuoneen tehosteväriksi ennen pääsiäistä ja monena aamuna roosaa on valikoitunut päälle jos ei muuta niin huivin muodossa. Maanantain ihanan lämpimästi paistanut aurinko innoitti minut kaivamaan esiin talvella ostamani kevätnilkkurit. Vaikka tiistaiaamuna öisen räntäsateen jäljiltä ei sää yhtä keväiseltä vaikuttanutkaan, pääsivät nilkkurit ensikäyttöön. Ne eivät osoittautuneet niin ohutpohjaisiksi kuin olin kuvitellut, joten näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut aivan mainiosti ottaa ne käyttöön jo aiemminkin.





Muistaakseni minulla ei ole koskaan aikuisiällä ollut tämän värisiä jalkineita. Fuksian, kirkkaan pinkin värisiä tai vaaleanpunaisin somistein varustettuja kenkiä olen kyllä omistanut, mutta näin hennon sävyiset kengät ovat ihan uutta. Satiiniset nauhat ovat ehkäpä liiankin söpöt, mutta yhtä kaikki, olen yltiöpäisen ihastunut nilkkureihini. Onko kenelläkään muulla iskenyt vastaava roosakuume?






Mahtavaa loppuviikkoa!








6 kommenttia:

  1. Todellakin! Vaaleanpunaista takkia olen metsästellyt jo tovin!
    Ihanat kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa löytyy vanha vaaleanpunainen trenssi, jota en ole käyttänyt juuri lainkaan. Oikein odotan, että sillä tarkenee.

      Poista
  2. Nuo kengät on aivan ihanat. Satiininauhat saa ne näyttämään vielä varsin juhlavilta. Näytät muutenkin oikein kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi kauniista sanoista! Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista
  3. Nyt on kyllä niin söpöisät, että tahtoisin itsellenikin ja harmaan ja vaaleanpunaisen liitto vaan on aina täydellinen.

    Ihanaa viikonloppua Belladonna <3

    VastaaPoista
  4. Ihanat kengät ja värisävy just kevätkeleille mitä parhain! Minä ole nilkkurinainen ja nilkkureita minulla on eniten myös talvikenkinä. Ne on niin mukavat ja tukevat jalassa:)
    Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista