tiistai 27. helmikuuta 2018

Ruutujakku

Ruutukuosiset vaatteet ovat mun heikkous ja olen ollut oikein iloinen, kun ruudullisia jakkuja ja housuja on ollut kaupoissa tarjolla jo pidemmän aikaa. Mustavalkoisen jakkupuvun housut ja bleiseri ovat näkyneet asukuvissa useamman kerran ja ne ovatkin olleet lempivaatteitani viimeisten kuukausien aikana. Tammikuun alennusmyynneissä innostuin ruskean sävyisistä ruutukuoseista ja yksi hankinnoistani oli kuvissa näkyvä jakku. 


Kaksirivinen napitus ja etuosan pystylaskokset tuovat jakkuun poikkeavan säväyksen. Värinsä puolesta jakku on ollut oikein kiva ruskeaan tai beigeen yhdistettynä, valkoinen paita ja farkut puolestaan luovat raikkaamman vaikutelman. 







Meillä on töissä ihan järkyttävän kylmä, ja varsinkin eilen viikonlopun jälkeen sisäilma tuntui tavallistakin viileämmältä. Alan olla vähän kyllästynyt vetämään ylleni monta vaatekerrosta ja odotan hartaasti, että säiden lämmitessä myös toimistossa tarkenee kuvien kaltaisella asulla. Täytyypä lähteä kokeilemaan, miltä bleiseri näyttää, jos alle laittaa ohuen neuleen. 

Hyvää pakkasviikon jatkoa!









8 kommenttia:

  1. Onpa hyvä leikkaus tuossa jakussa. Minun äitini on ihan hurahtanut ruutukuoseihin ja muisteltiin, että viimeksi näitä kuoseja näki 80 luvun lopulla.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin leikkaukseen, kun näin jakun kaupassa. Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Luulin, että ruudut ovat mennyttä. Eipäs sentään, näyttää todella kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu! Minä olen oikein tyytyväinen, kun ruutu näyttää sitkeästi edelleen pitävän pintansa.

      Poista
  3. Ruudut on niin in!
    Tosi kiva asu, kun bleiserikään ei ole niin tavanomainen.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana jakku, täälläkin aina miellyttänyt tuo ruutu, jo parikymppisestä.

    Kivaa pakkasviikkoa <3

    VastaaPoista
  5. Ai kun on kiva, tosi hyvältä näyttää!

    VastaaPoista