torstai 5. tammikuuta 2017

Kuviohameessa


Niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin suosin melko hillittyjä värejä ja kuoseja. Muiden yllä kirjavat ja näyttävät kuviot näyttävät mahtavilta, mutta itse en tunne oloani kotoisaksi niissä. Raitojen ja ruutujen lisäksi välillä kuitenkin intoudun pukeutumaan tai hankkimaan jonkin sortin kuviointeja joskin maltillisin värein. Viimeviikkoisen asuni hame on yksi esimerkki tälläisesta: värejä ja kuviointeja riittää, mutta silti yleisilme on kaikkea muuta kuin räväkkä.

Väriyhdistelmienkin suhteen olen hyvin konservatiivinen enkä oikein osaa keksiä uuden uutukaisia kombinaatioita. Ihan heti en esim. yhdistäisi viininpunavoittoiseen hameeseen vaaleansinistä yläosaa. Hameen raitojen innoittamana alun perin kaavailemani mustan yläosan sijaan valitsinkin vaaleansinisen neuleen. Tykkäsin lopputuloksesta kovasti, vaikka mieluummin olisin kietaissut kaulaan yksivärisen burgundin huivin, jos sellainen olisi kätköistä löytynyt.






Hyvää loppiaista!




9 kommenttia:

  1. Mutta tuo onkin tosi kiva hamonen ja kokonaisuus toimii ja on balanssissa. Ihanaa lämpöä tuo just hamonen ja huivi, on ne jekut. :) Ihanaa loppiaisviikonloppua Belladonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hameesta tykkään itsekin tosi paljon. Helppo yhdistää erilaisiin ja -värisiin yläosiin. Aurinkoista loppiaista!

      Poista
  2. Onpa kivan näköinen hame. Tuon kanssahan sopii useampi yläosa, musta, harmaa ja tummanpunainen. Hauskaa olisi nähdä, miltä näyttäysi lilan paidan kanssa.
    Mukavaa loppiaista sinulle ja Puuhikselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuviovaatteet ovat siitä kivoja, että kokonaisuudesta saa ihan erinäköisen vaihtamalla vain yhdistettävän vaatteen värin. Olisikohan mulla sopivaa lilan väristä paitaa tai puseroa tähän hameesee. Täytyypä tsekata. Mukavaa loppiaista!

      Poista
  3. Ihana asu<3 Kuviollinen hame on mahtavan kaunis ja juuri sopivan mittainen sinulle. Tuollaista kuvio tai ruutuhametta olen etsinyt pitkään, mutta eivät ole tulleet missään vastaan omassa koossa... Mukavaa loppiaista ja alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruutuhame on mullakin ollut hankintalistalla, mutta en ole vielä onnistunut löytämään. Eiköhän se joku päivä löydy.

      Poista
  4. Kivasti sopii vaaleansininen tuohon hameeseen. Joskus yllättävätkin kombot toimii.

    Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  5. Kiva hame!

    En paljoakaan köytä kuviollisia vaatteita, mutta hameessa ne toimivat kivasti.

    VastaaPoista
  6. Onpas passeli kokonaisuus! Liivi on täydellinen lisä.

    VastaaPoista