maanantai 16. tammikuuta 2017

Viikon 2 huiput

Niin vuoden toinenkin viikko takana ja on aika tehdä katsaus menneeseen viikkoon.

Viikonlopun vietin ystävieni kanssa Himoksella, jonne lähdimme perjantaina töiden jälkeen. Ajomatkan ja viikon arkikiireiden jälkeen emme jaksaneet lähteä iltamäkeen sen enempää kuin katsomaan Arttu Wiskarin esiintymistäkään, joka olisi alkanut puolen yön maissa. Sauna ja lämpimät voileivät vetivät pidemmän korren. Lauantaina sitten lähdimmekin rinteisiin hyvissä ajoin. Olipa ihana päästä pitkästä aikaa laskettelun makuun. Totesimme olevamme tosi keski-ikäisiä, kun lauantai-illankin vietimme mieluummin möksällä saunomisen, hyvän ruuan ja tv-leffan merkeissä sen sijaan että olisimme lähteneet bilettämään.

Joku oli koonnut söpot minilumiukot kaiteelle
Mäkeen menossa

Hissiselfie

Sininen hetki
Tiistaina oli vuoden ensimmäinen viiniklubi-ilta. Arvid Nordqvistin Tomas Salmi ja Antti Malaska maistattelivat meille eteläafrikkalaisen viinintuottajan KWV:n punaviinejä. Kaikki maistelemamme viisi viiniä olivat erittäin hyviä, omaksi suosikikseni nousi KWV Cathedral Cellars Triptych, joka on viiden eri rypälelajikkeen sekoitus. Täyteläisen marjainen ja aromikas viini sopii erinomaisesti vahvojen liharuokien, varsinkin riistan seuraksi. Lopuksi punaviinimaisteluiden jälkeen saimme arvioitavaksi jälkiruokaviinin Pineau de Laborie'n. Viini luokitellaan jäännössokerinsa vuoksi makeaksi jälkiruokaviiniksi, mutta hyvin jäähdytettynä se ei kuitenkaan ole "ylimakea". Viini on tulossa Alkon tilausvalikoimiin, joten jatkossa sitä kannattaa hankkia vaikkapa marja- tai suklaajälkiruokien kanssa nautittavaksi.




Maanantaina oli Lux Helsinki valofestivaalin viimeinen päivä ja minäkin ehdin tuolloin käydä ihastelemassa loistavia valoesityksiä. Monet historialliset arvorakennukset ja sisäpihat oli valaistu upeasti. Minun puolestani valoteokset saisivat olla pidempäänkin ilahduttamassa meitä tammikuun pimeinä iltoina.







Henkistä piristystä toi myös kampaajalla käynti, mutta tajusin, että yhtään kunnon kuvaa ei uudesta tukastani ole. Malli hiuksissa pysyi samana, mutta ne saivat uutta eloa kahden eri sävyisten raitojen johdosta. Kuvia hiuksista näette tulevissa asukuvissa.

Hyvää maanantai-iltaa!





6 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää hauskalta. Tiedätkös, mä en ole koskaan lasketellut. Pulkkamäki on ollut mun juttu. :) Suloiset nuo lumiukot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin opettelin vasta reilu parikymppisenä ja mulla on monta kaveria, jotka eivät ole koskaan olleet rinteissä. Hyvä kun on vaihtoehtoja, niin jokainen löytää mieleisensä harrastuksen. Kivaa viikon jatkoa!

      Poista
  2. Olipa kova ja toiminnallinen viikko. Himoksen rinteillä olen aikoinaan itsekin käynyt laskettelemassa.
    Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sattui yllättävän monta menoa samalle viikolla, kuluva viikko onkin sitten aivan toista. Kivaa tiistai-iltaa!

      Poista
  3. Vauhdikas viikko sinulla on ollutkin!
    Minua ei laskettelurinteeseen saa ihan pienellä rahalla - sen verran kompura nykyisin olen;)
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on taas aivan päin vastoin: mitkään omat kengät eivät tunnu jalassa yhtä hyviltä ja kivuttomilta kuin laskettelumonot. Pitäisi ilmeisesti käyttää niitä aina, heh. Oikein hyvää viikon jatkoa Lady!

      Poista