torstai 29. syyskuuta 2016

Ruskean sävyissä



Viikon huipuissa kerroin, että vaihdoin olohuoneeseen ruskean sävyjä. Väri jäi ilmeisesti kummittelemaan mielen sopukoihin, sillä viime viikolla valitsin myös ylleni hyvin mielelläni samoja sävyjä. Tässä yksi noista kokonaisuuksista. Ruskeisiin housuihin yhdistin nuden neulepuseron sekä -takin, jossa on tummanruskeat tekonahkapaikat kyynärpäiden kohdalla. Nahkaa oli myös tekemässäni kaulakorussa sekä leveässä rannekorussa, jonka ostin pari vuotta sitten.







Ruskealla korukivellä varustetut korvikset ovat yksi harvoja ostamiani hopeakoruja. Hankin ne vuosia sitten, jolloin en vielä itse tehnyt koruja. Sinänsä kivoissa korviksissa yksi asia on vaivannut alusta alkaen: vaakatasossa oleva väkänen, jolla korvan läpi sujautettava koukku suljetaan. Väkänen tarttuu vaatteisiin, huiveihin sekä kauluksiin jättäen mm. neuleisiin inhottavia silmuja. Vuosia olen manannut asiaa ja vasta nyt pälkähti mieleen, että minähän voin korjata asian ihan itse! Tuumasta toimeen ja niinpä napsaisin hopealangan poikki ja tein uuden silmukan korukiven kiinnittämiseksi. Välillä ei voi kuin ihmetellä, miten hölmö tai ajattelematon sitä voi olla. Vuosia ärsyttänyt asia korjaantui parissa minuutissa ja nyt korvikset ovat entistä ehommat!



Minä vietän seuraavat muutamat päivät maalla nauttien syksyn upeista näkymistä ja fiiliksistä.
Mahtavaa loppuviikkoa!









3 kommenttia:

  1. Ihailen taas tuota neuletta ja kauniit on korvakorutkin <3
    Ihania vapaita maaseudun rauhassa!

    VastaaPoista
  2. Kaunis neuletakki ja taas nuo sinun korusi herättävät ihastusta.

    VastaaPoista