Tänään tyrskähti ymmärrykseen, että jouluhan on ihan kohta ja meikäläisen kohdalla kausikoristelut ovat aiempaan verrattuna aivan retuperällä. Rakastan kynttilöitä ja kausivalosarjoja ja ne kuuluvatkin meillä ehdottomasti vuoden pimeimpään kauteen. Kynttilöitä olen poltellut jo monen viikon ajan joka ilta, mutta valosarjojen osalta homma on alkutekijöissään. Yleensä olen laittanut ulos valoja jo marraskuun alussa ja sisällekin viimeistään ensimmäisenä adventtiviikonloppuna. Nyt koristeena on vasta yhdet ainoat valot parvekkeella, ne toimme maalta ja oli kätevä ripustaa saman tien käyttöön. Muut kausivalot ovat muuton jäljiltä jossain hyvässä tallessa, kumpikaan meistä ei muista missä. Alkavalla viikolla täytyy kaivaa ne esiin jostain kätköistä. Sen verran olen joulukautta aloitellut, että eilen nautimme kauden ensimmäiset glögit. Ai että osasi olla hyvää!
Jouluvalmisteluiden sijaan olen sentään jotain saanut tehtyä viikon aikana. Työhuone on edelleen täynnä paikoilleen laitettavia tavaroita, mutta vähitellen määrä on kuitenkin pienentynyt. Tällä viikolla sain öljyttyä mummun vanhan pöydän, jonka toin varastosta olohuoneeseemme. Ennen ja jälkeen -kuvista näkee, miten hienosti pellavaöljy tuo esiin pöydän kauniin pinnan, eikä minua haittaa ollenkaan pari tummunutta läikkää, nehän vain kertovat menneestä elämästä.
Nykyisin tapahtuu aika harvoin, että vahdin kelloa jonkun tv-ohjelman tai -elokuvan vuoksi, jotta osaan parkkeerata itseni telkkarin ääreen oikeaan aikaan. Eilen näin kuitenkin kävi. Olin ihan vahingossa bongannut perjantaina, että Yle Teema esittää lauantaina Saturday Night Fever leffan. Se oli ihan pakko katsoa! Aikoinaan elokuva oli mulle ja kaverilleni jotain aivan uutta ja upeaa ja kävimmekin katsomassa sen ainakin kolmeen kertaan. Diskot olivat kova sana myös meidän teini-ikäisten keskuudessa, ja tämän leffan myötä niin diskot kuin tanssikin nousi arvoon arvaamattomaan.
Aika on tehnyt tehtävänsä ja nyt välillä vähän huvitti tuon ajan meininki. Silti on myönnettävä, että on se vaan edelleen niin ihana elokuva. Syyt ihasteluun ovat varmaan toiset kuin -70-luvun lopussa, nyt mieleen palautui ylipäätään oma elämä ja meininki tuolloin. Laitoinpa leffan tallenukseen, niin voin taas fiilistellä joku kerta menneitä.
Mulla pyörii aina jokin musiikkikappale päässä, mutta pitkään aikaan ei ole ollut varsinaista korvamatoa, joka soi korvissa päivästä toiseen. Landella vietetyn viikon aikana ja pitkillä automatkoilla radiota tuli kuunneltua tavallista enemmän ja sen seuraksena yksi kappale on "kiusannut" edelleen monen päivän ajan. Olen kuullut, mutten kuunnellut biisiä kunnolla, niinpä päässä pyörii vain kertosäkeen pätkiä, ärsyttävää. Joskus jopa yöllä, kun satun heräämään, päässä soi "Onnea onnea onnea vaan...." Tässä teillekin korvamadon aineksia.
Ihan käsittämätöntä, mutta meidän parvekkeella kesäkukat ovat kukoistaneet edelleen näin upeasti. Niinpä en ole viitsinyt vaihtaa niitä syysistutuksiin. Ensimmäisen adventin kunniaksi päätin, että tänään oli aika siirtää myös parveke talvikauteen.
Mulla on ollut tapana jo muutaman vuoden ajan tuoda maalta pikkuruisia kuusentaimia ja kanervaa ulkoruukkujen istutuksiin. Musta ne ovat olleet ihan kivoja somisteita vanhan kotimme edustalla. Viikko sitten toin jälleen maalta pikkukuusia ja tänään vaihdoin ne kesäkukkien tilalle ruukkuihin kaupasta ostettujen kanervien kera.
Parveke siirtyi kertaheitolla talvikauteen, vaikka ihan kokonaan en kuitenkaan malttanut luopua kukkivista kesäkukista. Vaihdoin ne vain toisenlaiseen ruukkuun; olkoon siinä koristeena niin kauan kuin jaksavat kukkia.
Voi mullakaan ei ole vielä jouluvaloja, mutta glögiä olen myös ehtinyt maistelemaan.
VastaaPoistaKivan näköiset istutukset !
Glögillä on hyvä aloittaa joulun odotus, muita hommia sitten pikku hiljaa.
PoistaIhanan tunnelmallinen parveke. Täällä on jouluvalmistelut etanaakin hitaammassa kehittelyssä...:)) Mukavaa sunnuntai-iltaa<3
VastaaPoistaVähän pitää vielä lisätä joulutunnelmaa, mutta olen iloinen, että sain parvekkeen muutettua syyskauteen.
PoistaSen vaan sanon, että John Travolta oli kyllä niin komea nuorena.
VastaaPoistaIhanan näköiseltä näyttää teidän parveke <3
Vähän täytyy vielä "sisustaa" parveketta, mutta onpahan jo nyt syksyyn sopivamman oloinen.
PoistaAijai nami ja vitsi tuossa leffassa on niin legendaarinen musiikki! Mukavaa alkanutta viikkoa <3
VastaaPoistaMusiikki oli tuolloin ihan huippua ja kyllä se vieläkin säväytti. Varmaan tosin sen vuoksi, että toi nuoruusmuistot mieleen.
Poista