Viime aikoina suuri määrä tavaraa on päätynyt kierrätykseen, myyntiin tai varastoon, mutta sen vastapainoksi toin jotain tilallekin. Kaupoissa en ole käynyt hankintoja tekemässä, mutta varaston kätköistä otin käyttöön pari kalustetta olohuoneeseen. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta mun olohuoneissa ei ole koskaan ollut oikeaa sohvapöytää. Sen virkaa on useimmiten toimittanut sarjapöytäsarja, jotka ovat olleet seinustalla ja jonka osia olen tarvittaessa ottanut käyttöön. Muun ajan sohvien ja nojatuolien edessä on ollut avaraa tilaa.
Monta vuotta sitten toin maalta mummun vanhan sohvapöydän, joka on odottanut varastossa käyttöönottoa. Muistan, että jo lapsena tykästyin kovasti pöytään, ja vaikka pöydän pinta on kulunut ja kolhiintunut, halusin sen siitä huolimatta halusin heti käyttöön uudessa olohuoneessamme. Kätköistä löytyi myös saman henkinen lehtiteline/pöytä, joka niin ikään on ollut vuosia käyttämättömänä.
Pöytä vaatii kunnostusta ja nyt mietin, maalaanko sen, petsaanko vai käsittelenkö pellavaöljyllä. Alunperin aikomuksenani oli maalata molempien pöytien tasot valkoiseksi, mutta nyt pöydän luonnollinen pinta viehättää entistä enemmän ja taidan haluta säilyttää sen, joten öljyäminen riittäisi. Mitä mieltä olette?
Sen verran haipakkaa on ollut, että vaikka kuntosali- ja jumppakäynnit ovat jääneet tyystin, askelmittarin mukaan elämä on ollut hyvinkin aktiivista. Viikkojen ajan askelia on kertynyt päivittäin huikea määrä, yleensä parinkymmenen tienoilla. Liikunta onkin siis hoitunut hyötyliikunnan avulla, mutta nyt olisi aika kartoittaa lähialueen kuntosalitarjonta ja aloittaa taas jumppa- ja salikäynnit.
Lopuksi vielä tämän viikon kosmetiikkaihastus. Olen aina tykännyt Cliniquen silmänympärysvoiteista (All about eyes -tuotteet) ja olen käyttänyt niitä vuosien ajan. Halusin kuitenkin kokeilla jotain muuta ja viime kuukausien aikana olen kokeillut muutaman eri valmistajan tuotteita. Joku oli "ihan kiva", joku tuntui lähes täydelliseltä. Nyt palasin kuitenkin taas vanhan luottomerkkini tuotteeseen ja kokeilen voidetta, jota en ole aiemmin käyttänyt. Kylläpä joku tuote voikin tuntua heti ensi käytöltä hyvältä: kosteuttaa olematta liian rasvainen ja rauhoittaa silmänympärysten aluetta, eikä ei ainakaan mulla ärsytä silmiä, kuten monet muut tuotteet. Tuotetiedon mukaan voiteen pitäisi myös vähentää ryppyjä, mutta se jää nähtäväksi. Olen joka tapauksessa aivan myyty tähän voiteeseen!
Muutaman viikon jatkuneen hässäkän jälkeen on tänä viikonloppuna osannut arvostaa vapaa-aikaa, jolloin ei ole tarvinnut pakata, purkaa, kuskata ja setviä eikä toisaalta ole tarvinnut potea huonoa omatuntoa, jos näitä ei ole tehnyt! Ensi viikonloppuna suunnistammekin maalle muutamaksi päiväksi syyslomalle ja laittamaan tilukset talvikuntoon.
Mahtavaa isänpäivän iltaa ja hyvää viikon alkua!
Ehdottomasti pelkkä öljykäsittely riittää. Ihanalta näyttää pöytä <3
VastaaPoistaÖljy kuulostaa hyvältä. Sillä varmaan vedän pöydän pinnan.
PoistaAivan mahtava tuo pöytä ja tuo ompelukonepöytä, tykkään jetsulleen tuollaisista vanhoista ja hieman rouhemmista huonekaluista, joissa näkyy aika. :) Kivaa alkanutta viikkoa ja toivottavasti on muuttohommat takana. .)
VastaaPoistaMinäkin tykkään, että tavaroissa näkyy eletty elämä ja niillä on jokin tarina takanaan.
PoistaElämäntäyteisiä ja muistoja kerryttäviä hetkiä uudessa kodissanne :-)
VastaaPoistaKiitos!
Poista