maanantai 21. syyskuuta 2015

Viikon 38 huiput

Viikkokoosteeseen olen koonnut muutamia "parasta syksyssä" -asioita parin viime viikon ajalta.

Kerran vuodessa, syyskuun alussa teemme kahdeksan pariskunnan voimin syysretken johonkin kaupunkiin suht lähellä pääkaupunkiseutua. Tänä vuonna oli meidän vuoromme toimia matkanjärjestäjinä ja valitsimme kohteeksi Hämeenlinnan. Myöhemmin selvisi, että se taisikin olla ihan hyvä valinta, sillä lähes kukaan ryhmästämme ei ollut käynyt kaupungissa aiemmin, ainostaan porhaltanut moottoritietä pitkin sen ohi. Yksi retkemme mielenkiintoisimmista kohteista oli Hämeen linna, johon tutustuimme oppaan avulla. Oletteko te vierailleet kaupungissa tai sen linnassa? Kannattaa käydä!





Rakastan syksyn pimeitä iltoja, kun kynttilöillä ja lyhdyillä saa luotua ihanan tunnelman. Pari viikkoa sitten landella keksin ripustaa kynttilöiden lisäksi valosarjan kuistille. En ole koskaan laittanut valosarjaa näin aikaisin syksyllä, ja aluksi ajatus vähän oudoksutti. Mutta kieltämättä koriste näytti ja tuntui oikein viihtyisältä. Lisäksi sytytin lukuisia tuikkuja valoa tuomaan. Kotona tykkään käyttää yleensä valkoisia kynttilöitä, mutta värikkäät tuikut sopivat kivasti vanhan talon tunnelmaan.



Yksi syksyyn kuuluva asia meille on viiniklubin jatkuminen kesätauon jälkeen. Toissa viikolla syksyn ensimmäisessä viini-illassa maistelimme italialaisia viinejä. Viime viikolla Vanhalla ylioppilastalolla oli Mikä Viini! -tapahtuma, jossa myös piipahdimme. Näin on syyskausi käynnistetty myös wine tastingin osalta.



Viime viikon mahtavin juttu oli kuitenkin ehdottomasti se, että keskiviikkona saimme vihdoinkin avaimet uuteen asuntoomme. Oli ihana päästä kunnolla tutustumaan tulevaan kotiimme ja pohtimaan sisustusta.
Asunnon lattia on uusittu toukokuussa ja seinät vastikään maalattu, joten niiden osalta pääsemme helpolla. Yhden olohuoneen seinistä ajattelimme tosin maalata, mutta muut seinät saavat olla valkoisina. Ainoa remontti, jota pohdimme, on keittiön uusiminen. Kaapit ovat valkoisen ja vaalean puun yhdistelmää, hyvin samantyyppiset, jotka meillä on nyt. Olen lopen kyllästynyt tuon värisiin oviin ja haluaisin vaihtaa ne täysin valkoisiin. Nyt remppa olisikin kätevä tehdä, kun emme vielä asu siellä. Toisaalta olisiko hyvä vähän "makustella" asiaa, ja tehdä remppa vähän myöhemmin. Siinäpä meille pohdittavaa täksi viikoksi.



Olemme niin innoissamme tulevasta kodistamme, että vietimme siellä viikonloppuna yhden yön retkimeiningillä. Veimme heti loppuviikosta sinne mm. pienen pöydän, pari tuolia ja patjaa, muutamia astioita sekä kahvinkeittimen. Vielä kun hankimme vähän syötävää ja juotavaa sekä tietysti sytytimme kynttilöitä, tuikkuja ja lyhtyjä niin olohuoneeseen kuin parvekkeellekin, vietimme oikein tunnelmallisen illan. Eikä yhtään oudoksuttanut nukkua oudossa paikassa, päin vastoin: nukuin paremmin kuin monena edellisenä yönä.



Illat tulevat sitten olemaankin lähiviikkona työn täyteisiä: kotona on edessä iso urakka, kun meidän on selvitettävä kaappien ja varastojen osalta, mitä tavaroita säilytämme, mitä kierrätämme ja mitä heitämme pois. Iso homma, mutta hyvänä puolena se, että tuleepa vihdoin karsittua ylimääräistä tavaraa.

Tunnelmallisia syysiltoja!



7 kommenttia:

  1. Ihanaa tunnelmaa olet jo saanut luotua teidän uuteen kotiin.
    Mukavaa tätä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on tärkeintä, tästä on hyvä jatkaa sen kehittämistä.

      Poista
  2. Vaikka muutto itsessään on rasittava niin on virkistävää päästä uuteen kotiin. Tuo 5-haarainen kynttelikkö on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kiva tuo kynttelikkö. Se oli mun kesäinen kirppislöytö.

      Poista
  3. Olen käynyt Hämeenlinnassa kerran kuudennella luokalla, jännä paikka. Itse kaupungissa toki paljon useammin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämeenlinna tuntui viihtyisältä kaupungilta ja sinne voisi tehdä toisenkin viikonloppumatkan.

      Poista
  4. Ihana idea mennä yöretkelle uuteen ja tyhjään kotiin :)

    VastaaPoista