lauantai 25. huhtikuuta 2015

Cilla's ilta

Torstaina osallistuin TiiaK:n arpajaisissa voittamaani Cilla'sin iltaan, joka järjestettiin heidän kivijalkaputiikissaan Helsingin Alppilassa. Tiian itsensä lisäksi meitä oli paikalla Tiian blogin lukijoita sekä bloggaajakollegat Kristallikimaran Mysterioius M, Optimismia ja energiaa -blogin Katja , Liioli, sekä Outi's Lifen Outi.

Pari-kolme tuntinen vierähti hujauksessa, kun rupattelun ja pikkupurtavan lisäksi tutustuimme Cilla'sin ihanaan tarjontaan. Cilla's valikoimasta löytyy ekologisesti tuotettuja, kestävän kehityksen periaatteita vaalivia tuotteita ja tuoteryhmiä. Kuvien myötä saatte pienen käsityksen heidän hyvinvointiin, kauneudenhoitoon, sisustukseen, kattaukseen ja kodinhoitoon liittyvistä tuotteistaan.



















Suurkiitokset vielä kerran illan emännälle kivasta illasta! Kiitokset myös Tiialle, jonka ansiosta tilaisuus järjestyi.






Suosittelen lämpimästi tutustumista Cilla'siin ja sen ihaniin tuotteisiin. Valikoima vaihtelee, joten putiikissa kannattaa käydä piipahtamassa ueamminkin osoitteessa Viipurinkatu 8. Mikäli et pääse paikanpäälle, käypä heidän heidän verkkosivuillaan ja -kaupassa.

Hyvää viikonlopun jatkoa!


8 kommenttia:

  1. Kopioin itselleni tuon ryhmäkuvan. Oli kyllä ihana putiikki ja mahtavaa seuraa.
    Mukavaa lauantai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putiikki on tosiaan ihana. Oli kiva treffata teitä kaikkia.

      Poista
  2. Kivan postauksen sai tehdyksi ja kiitos seurasta. Oli kiva tutustua, vaikkakin vain pikaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, oli tosi mukava tutustua. Toivottavasti tapaamme paremmalla ajalla.

      Poista
  3. Oi miten kiva postaus, kiitos ihanasta seurasta. Niin toivon että taas tavataan kivalla joukolla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, sinun ansiostasihan tämä järjestyi. Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Oli ihanaa tavata, kiva ilta! Katselin juuri omia kuvia, näytin kyllä hikisen junan jälkeen ihan hirveältä, argh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit oikein hauskannäköinen luonnossa, et ollenkaan näyttänyt hikiseltä.

      Poista