perjantai 6. maaliskuuta 2015

Keväistä beigeä ja vaaleansinistä

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin, kuinka mukavaa olisi, jos ja kun kynnet olisivat mätsätty asuun. Mulla ei tosiaan näin ole, mutta sen sijaan on yksi asia, jonka erittäin mielelläni sovitan asuun sopiviksi - kengät. 

Työkaverini ihmettelivät joskus hyväntahtoisesti, kuinka viitsin kantaa mukanani niin usein asuun sopivia pikkukenkiä. No, se nyt vain sattuu olemaan yksi näitä minun omituisuuksia; toimistokenkien lisäksi välillä vain pitää olla jalassa muutakin kuin mustat peruskengät, joita tosin käytän myös hyvin usein. Niinpä laitankin talvisäilöön ainoastaan sandaalit ym. varsinaiset kesäkengät ja muut pidän suht helposti esiin kaivettavissa.


Eilinen asu koostui beigen ja vaaleansinisen yhdistelmästä. Ensin kokeilin asun kanssa vaaleansinisiä nilkkureita, jotka ovat kivat kevätjalkineet. Ne näyttivätkin ihan mukiinmeneviltä muuten, mutta sävyssä oli kuitenkin juuri se pieni, mutta tärkeä sävyero paitaan nähden. Kokonaisuus ei näyttänyt ollenkaan sopusointuiselta. Niinpä sitten kaivoin esiin nudet kengät, jotka toimivat asun kanssa paljon paremmin. 


 

Sen verran nilkkurit jäivät kaivelemaan, että täytyypä tsekata, minkälaisen asun kanssa voisin käyttää niitä pitkästä aikaa.

Asiasta viidenteen: Olipa muuten kiva, kun vielä viiden maissa ikkunasta tuleva päivänvalo riitti myös koru- ja kellokuvan ottamiseenkin. Ihanaa, kun on kevät!




Asuun sopivat kengät - parempi mieli! Onko teillä mitään vastaavia "pakkomielteitä" asun yhtenäistämisen suhteen?

Ihastuttavaa viikonloppua!





6 kommenttia:

  1. Vaaleansininen ja beige toimivat hyvin yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ja huomaan yhdistäväni nämä aina kevään koittaessa.

      Poista
  2. Kauniin värinen asu :) ihanaa että mietit asukasi noin tarkkaan, liian usein ei viitsitä nähdä vaivaa juuri noiden kenkien kanssa. Voihan töissä sisällä pitää pikkukenkiä ka baihdellakin niitä.

    VastaaPoista
  3. Keväisen vaaleaa. Kengät viimeistelevät kokonaisuuden :-)

    VastaaPoista
  4. Ihanat korut, asu kaikki! Lempparivärieni äärellä mennään. Ihanaa kun on valoisaa! Upeaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
  5. Kauniin keväinen yhdistelmä, vaaleansininen ja beige toimivat hyvin yhteen<3 Minulla on töissä useammatkin kengät, joskus vaihdan asuun sopivat, aina en jaksa varsinkin jos varpaita palelee, vilukissa kun olen.

    VastaaPoista