keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Sinistä ja tummanruskeaa





On sitten sitten säitä pidellyt ja oikein kunnon syyssäitä! Mikäs siinä, eihän syksyssä mitään vikaa ole, päinvastoin. Sääkin on vain pukeutumiskysymys ja sehän ei ole vaikeaa. Tai ei ainakaan pitäisi olla, mutta on se! Aika ajoin joudun toteamaan vähemmän miellyttävän kokemuksen kautta, että kannattaisi miettiä sään mukaisesta pukeutumista vähän tarkemmin. 

Pari esimerkkiä:

Maanantaina satoi iltapäivällä kaatamalla ja mieleen tuli, että kumisaappaat olisivat olleet tosi kivat jalkineet. Vaikka sellaiset pitkävartiset, pirteän väriset, lämpimällä vuorella varustettuna, joissa jalat pysyvät kuivina ja lämpiminä. Mutta onhan mulla sellaiset - mökillä. Samoin sadetakki. No, en sentään ihan läpikotaisin kastunut, vaikka tyydyin  kävelykenkiin ja sateenvarjoon. Ehkäpä kuitenkin muistan tuoda kunnon sadevarusteet kotiin ensi mökkikäynnillä.

Tiistaiaamuna en meinannut uskoa silmiäni, kun vilkaisin seitsemän maissa lämpömittaria: nippa nappa lämpöasteiden puolella.
Päälle kunnon takki ja kaulahuivi ja kengilläkin pärjäsi. Matkalla tajusin, mitä unohtui. Käsineet. Voi että katselin kateellisena niitä fiksuja, jotka olivat tajunneet kaivaa nahkahanskat käyttöön. Tänä aamuna sitten minäkin etsin sellaiset käsiini!
Luulisi, että tähän ikään mennessä olisi jotain oppinut, mutta kun ei. Jotkut asiat pitää edelleen kokea ja kärsiä kantapään kautta.

Eiliset asukuvat otettiin alkuillasta, ja onneksi tuuli oli hiukan laantunut ja tarkenin ilman päällystakkia. Hirveästi ei kuitenkaan naurattanut.... 
Asun väreihin päädyin huivin innoittamana. Tummanruskean ja sinisen kombinaatio on aika kiva, eikö?







Miltähän näyttäisi asu, jossa toistuvat samat värit, mutta vaaleampina, hmmmm. Tätä yhdistelmää voisi kokeilla joku päivä.


Yllättikö syyssää vai oletko onnistunut pukeutumaan sään mukaisesti!


4 kommenttia:

  1. Syksyn vaihteleviin keleihin onkin vaikea varautua etukäteen vaikka säätiedotuksia seuraisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon olen saanut todella kokea tällä viikolla.

      Poista
  2. Kaunis kaunis koonaisuus! Minä en edes omista kumppareita, pitäisi hankkia kyllä, sen verran hyödylliset ne olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpparit on ihanat jalkineet, ne jalassa tulee ihan pikkutyttöfiilis: tekee mieli kahlata kaikki lammikot läpi. Kannattaa kokeilla.

      Poista