sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kauhtunutta mustaa

Olen nauttinut suunnattomasti, kun viikonloppu on pitkästä aikaa sujunut lähinnä kotoilun merkeissä. Onhan todella kivaa, kun on hauskaa äksonia sekä tapaamisia ja menoja sinne tänne, mutta välillä on ihana, kun voi rauhassa vain olla ja nauttia viikonlopusta. Jätin jopa Wanhan Sataman käsityömessut väliin, vaikka yleensä aina niissä käyn piipahtamassa.

Ennen lauantain rauhallista koti-iltaa päivällä oli yksi meno, johon onneksi pystyin pukeutumaan rennosti. Ostin kesällä kauhtuneen mustat housut, joita en hellepäivinä tullut pitäneeksi. Lomien jälkeen kotiin palatessa en ollenkaan muistanut housujen olemassa oloa ennen kuin tällä viikolla "löysin" ne siististi roikkumasta muiden housujen joukosta. Housujen seuraksi laitoin kuluneen nahkatakin sekä Soyaconceptin puseron, jonka ostin keväällä Tuurin kyläkaupassa käydessä.






Koruiksi valitsin paksuhkot, mutta kuitenkin aika eleettömät hopeaketjut, jotka mielestäni sopivat pitsin, haalistuneen mustan sekä vetskareiden seuraksi.




No, ei tästä ihan niin laiska päivä tullut kuin olin suunnitellut. Olin kuvitellut päivittäväni oman blogini jo aamupäivällä, lukevani sen jälkeen mukavaa kirjaa sekä toisten blogeja, katsovani tallenteelta kivan leffan tai jonkun sarjan. Toisin kävi. Ennen koneen ääreen istumista oli tarkoituksenani tehdä vain joku pikku kotihomma. Mutta tiedättehän sen tilanteen, kun yksi asia johtaa toiseen, joka taas vie johonkin kolmanteen jne. ja ykskaks huomaa, että alkuperäinen juttu tai aikomus on tyystin unohtunut. Päivä täyttyi siis moninaisista puuhasteluista, enkä tähän mennessä en ole vielä ehtinyt avata kirjaa tai tv:tä enkä edes surffata netissä. Mutta onpahan hyvä fiilis, kun sain tehtyä monenlaisia rästihommia (esim. olohuoneen tehostevärin vaihtamisen), jotka loppujen lopuksi olivatkin aika rentouttavia.

Lokoisaa sunnuntai-iltaa!




5 kommenttia:

  1. Ihanan rento asu ! Nahkatakkisi on kulunut kauniisti ja tosi kiva idea pukea sen kanssa hieman naisellisempi pusero.

    VastaaPoista
  2. Kivat yksityiskohdat nuo housujen vetskarit! Mulle käy noin harva se päivä, oikeastaan aina, kun kuvittelen, että on edes hetki aikatauluttomatonta aikaa. Saatan avata koneen ja lähteä hakemaan kahvia, mutta matkalla onkin pyykkikone, takka tyhjennettävänä tai joku taso romua täynnä. Ja niin yksi asia johtaa toiseen ja siinä se vapaa-aika olikin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa NIIN tutulta! Joku on sanonut, että noin käy vain naisille. Pitäneeköhän paikkansa.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista