Tällä viikolla tai oikeastaan jo viimeisen parin viikon ajan, olen intoutunut käyttämään hopeakoruja. Ainahan minä niistä pidän, mutta nyt on taas sellainen kausi meneillään, että ne ovat aika suuressa roolissa päivän asussa ja pukeutumisessa. Korukiviä ja -helmiä sisältävät korut ovat jääneet taka-alalle, sen sijaan olen enimmäkseen sonnustautunut puhtaasti hopeasta tehtyihin koruihin. Harrastuksestani johtuen mulla on aika paljon vaihtoehtoja, joista valita ja olenkin viime päivinä käyttänyt koruja ja korusettejä, jotka olen tehnyt jo vuosia sitten.
Tällä viikolla ruoka on noussut ihmeen suureen rooliin. Viikon paras ateria oli ehdottomasti äidin tekemä kaalilaatikko, joka maistuu aina niin hyvältä! Toiseksi maittavin ruoka oli valmistamani parsakeitto maukkaalla parmesaani-ilmakuivattukinkkulisukkeella. Reseptin laitoin toiseen blogiini
tänne. Mielenkiintoisin kokeilu oli kuitenkin parsan tapaan tehdyt maitohorsman versot, joita tein ruuaksi ensimmäistä kertaa elämässäni. Monet villiyrtit vaativat opettelua, joten horsman tarjosin varmuuden vuoksi lisukkeilla eli paahdetun parmankinkkusilpun ja hollandaisekastikkeen kera. Mielenkiintoinen maku; vähän kirpeämpää kuin parsa, mutta jotain yhteneväistä olin aistivinani.
Viikkoon mahtui myös pientä luopumisen tuskaa. Mulla on ollut muutamaa lyhyttä ajanjaksoa lukuun ottamatta oma auto koko aikuisikäni. Varsinkin, kun tytöt olivat pieniä, perheen toinen auto oli enemmän kuin tarpeen. Kakkosautoon ei moneen vuoteen ole kuitenkaan ollut pakottavaa tarvetta, Puuhiksen kanssa työmatkatkin kun aloimme jossain vaiheessa tehdä useimmiten samalla autolla. Syksyisen muuttomme jälkeen totesimme kahden auton pitämisen turhaksi. Hyvät julkisen liikenteen yhteydet joko bussilla tai ratikalla osoittautuivat useimmiten kätevimmiksi kuin autolla kulku eikä kaupungissa asuessa parkkipaikkojen järkkääminen kahdelle autolle ollut helppoa. Auto onkin seissyt monta kuukautta äitini ja hänen miehensä talon pihalla. Nyt oli lopulta aika myydä monta vuotta hyvin palvellut auto. Järkevää, mutta silti tunsin - hölmöä kyllä - haikeutta. Kaipa oma auton omistaminen toi jollain tapaa riippumattomuuden ja kulkemisen vapauden fiilistä, vaikkei sitä ollut päivittäin tai edes viikoittain käyttänytkään.
Olen täysin siemauksin ja kaikin aistein nauttinut toukokuisesta heleän vehreästä luonnosta. Ihanaa, kun kotona ulos astuessa vastaan pöllähti angervon sekä tuomen tuoksut ja kukkivat pensaat sekä puut hurmasivat kauneudellaan. Oli ihan pakko kerätä muutama tuoksuva kukkaoksa oman kotioven lasitaskumaljakkoon. Kun loppuviikosta tulimme maalle, pääsin edelleen nauttimaan näistä samoista ihanuuksista, kevät kun on maalla muutamaa päivää jäljessä. Tuomet kukkivat kauneimmillaan ja omenapuut sekä monet muut kasvit ovat vasta nupuillaan. Säihkyvän keltaiset rentukat loistavat rannassa ja näyttää ihan siltä, kuin joku olisi viskonut kukkakimppuja veden äärelle. Puuhis saa päivittäin kuulla kyllästymiseen saakka, kun toistan "kyllä on kaunista", "oi, miten hyvältä tuoksuu", "ah, miten ihania vihreän sävyjä".
Nyt maalla ollessa voin vain tosiaan todeta, että kesä on alkanut. "Omat" pääskyset ilmestyivät saman tien, kun tulimme ja avasimme tallin ovet. Parilla edellisen käynnin yhteydessä olemme lämmittäneet päätalon sähkösaunan, nyt aloitimme kesäkauden myös saunomisen osalta, kun lämmitimme mökkini rantasaunan.
Talviturkistakin luovuin, kun perjantaina kävin ensimmäistä kertaa uimassa. Heh, tai uiminen on turhan liioitellusti sanottu, pikemminkin olen käynyt kastautumassa, joka sekin on tuntunut samaan aikaan kamalalta ja niin ihanan virkistävältä. Lisäksi olen ilmeisesti ollut kertakaikkinen herkkupakkaus, niin monta piirittäjää on kimpussani pyörinyt.
Upean kesäistä säätä on edelleen luvassa. Rannassa vaahteran lehdet ovat vielä pieniä ja ruttuisia, mutta eivätköhän nekin ala näyttää siltä, miltä pitääkin. Aurinkoista viikkoa!
