Näytetään tekstit, joissa on tunniste kristallilasi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kristallilasi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. joulukuuta 2014

Beige neule ja pikkuriikkisen blingiä

Tänään oli päiväasuna jälleen päälläni vaalea neule, nyt beige, jonka ostin Tallinnasta samaan aikaan kuin eilisissä kuvissa olleen neuleen.
Pusero on perusmalliltaan hyvin yksinkertainen ja sen juttu piilee pienissä paljeteissa, jotka kimaltelevat valon osuessa niihin. Säihke on kuitenkin hillittyä, joten en tunne itseäni kimmeltäväksi joulukuuseksi. Lisäksi kivana yksityiskohtana ovat hihasaumoihin upotetut metalliketjut, jotka eivät kuitenkaan hallitse liikaa ulkonäköä.










Neuleen seuraksi sopi mainiosti shampanjanväriset korvakorut. Harmi vain, että en saanut kuviin tallennettua Swarovski kristallisten korujen säihkettä ja viehättävää väriä.


Nyt lähden kaivelemaan kaappeja löytääkseni vaatteet illan Kaija Koon konserttiin. Huomenna on ohjelmassa tupaantuliaiset, joten edessä on tapahtumarikas viikonloppu.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!