maanantai 4. helmikuuta 2019

Lauantaina käärmekuosissa

Koko viime viikon odotin tavallista innokkaammin viikonloppua ja varsinkin perjantaita. Edellisestä kampaajakäynnistä oli kulunut ikuisuus ja nyt olin vihdoinkin menossa laitattamaan hiukset kuntoon. Olin asennoitunut siihen, että leikkautan hiukset ihan lyhyiksi, mutta kampaaja sai minut toisiin aatoksiin. Hän halusi vain lyhentää pituutta ja laittaa niihin hieman tummemman sävyn. Myönnyin hänen ehdotukseensa ja sovimme, että lyhyttä mallia ja vaaleaa sävyä mietimme uudemman kerran kesän kynnyksellä.
Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, väri on luonnossa kiiltävä ja kaunis ja hyvän leikkauksen johdosta ohuet hiukseni näyttävät paksuilta.


Asukuvat ovat lauantailta, jolloin päädyin valitsemaan mustan poolon ja mustien farkkujen seuraksi käärmekuvioisen paidan. Mulle on iskenyt pienimuotoinen eläinkuosi-innostus ja viikkoa aiemmin löysin paidan Tallinnasta. Se on malliltaan hyvin reilun kokoinen ja väljyytensä ansiosta sopii erinomaisesti jopa neuleen päälle puettavaksi ilman että asu tuntuu "tunkkaiselta" tai kuumalta.







 
Juuri ennen lähtöä tulin saappaiden suhteen katumapäälle ja vaihdoin nilkkurit pitkiin saappaisiin. Kokeilin myös asuun vyötä, ja vaikka se näytti ihan kivalta, jätin sen kuitenkin tällä kertaa pois.


Hyvää helmikuista viikon alkua!


6 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen asu, taas kerran. Look tosiaan muuttuu kun lisää vyön tai vaihtaa kengät.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienillä muutoksilla voi tehdä ison muutoksen. Vyö tuo ryhtiä kokonaisuuteen.

      Poista
  2. Onpas kiva kokonaisuus ja vyö tekee ihan valtavan eron tähän! Upeaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Vyö on hyvä lisä, se luo skarpimman vaikutuksen.

      Poista
  3. Hyvän näköinen aikuisen naisen asukokonaisuus sekä vyöllä että ilman. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Olen käyttänyt paitaa sekä vyöllä että ilman fiiliksestä riippuen.

      Poista