torstai 28. helmikuuta 2019

Farkkumekko jakkuna ja vähän työkuulumisia

Tämä viikko on sujunut odottavissa tunnelmissa, johon on kuulunut niin haikeita kuin pienoisia jännityksenkin tunteita. Vuosi sitten, helmikuun puolessa välissä, aloitin uudessa työssä ja nyt on jälleen muutoksen aika: huomenna perjantaina aloitan jälleen uusissa työkuvioissa.  Työnantaja pysyy samana, mutta edessä ovat uudet tehtävät toisessa toimipisteessä. Haikein mielin luovun ihanista työkavereista, mutta onneksi uudet tulevat työkaverit vaikuttavat parin tapaamisen perusteella ihan yhtä mukavilta. Vuosi on ollut erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Olen oppinut valtavasti uutta ja vaikka pääsin sisälle työhön aika nopeasti, uutta tietoa ja asiaa on tullut edelleen lähes päivittäin. Ja uuden työn myötä omaksuttavaa tulee olemaan hurjasti. Menneen vuoden aikana kertynyt tietotaito toimii hyvänä pohjana tulevassa uudessa tehtävässä, mutta nyt pääsen syventämään osaamistani tietyillä osa-alueilla. Mielenkiintoinen kevät tulossa!



Asukuvat otettiin eräänä tuulisena päivänä, jolloin poseerasin useimmissa kuvissa kirjaimellisesti tukka putkella. Muutama siistimpi versio löytyi sentään julkaistavaksi.

Mustien, kuluneeksi käsiteltyjen farkkujen ja valkoisen t-paidan seuraksi valitsin mustaharmaan farkkumekon, joka toimii oikein mainiosti jakkuna. Useimmiten olen käyttänyt sitä kuitenkin "oikean" tarkoituksensa mukaisesti mekkona. Asustuksen suhteen tuolloin pitää tosin olla tarkempi: jos mekkoasuun ei lisää näyttäviä asusteita, kuten koruja, huivia, vyötä tms., mekko näyttää mielestäni aivan lottapuvulta. Samaisen kommentin kuulin parilta työkaveriltanikin, kun olin ilman värikkäitä asusteita ja matalat kengät jalassa.










Töitten jälkeen käväisin läksiäisjuomalla entisten työkavereiden kanssa helmikuun alussa avatussa uudessa viihtyisässä after work -paikassa Karaoke Loungessa. Kampin kauppakeskuksen ja Tennispalatsin läheisyydessä, Baanan varrella sijaiseva ravintola oli mukavan ja viihtyisän oloinen, jossa kannattaa piipahtaa uudemman kerran.

Mukavaa loppuviikkoa!








5 kommenttia:

  1. Ihana tuo farkkumekko..olisi ihan mun tyyliä😊 ja 💕Onnea uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tykännyt itsekin, väri on kivaa vaihtelua siniselle denimille.

      Poista
  2. Hyvin soveltuu mekko myös jakuksi. Onnea uusiin työkuvioihin ja ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Kiva asu. Näyttää oikein tyylikkäälle. Tänään sovittelin omaa takkimekkoani farkkujen kanssa, niin että napit on auki. Uudet käyttötavat ovat tervetulleita. Onnea uuteen työhön. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mekkoa käyttää jakun tavoin, siitä tulee paljon monikäyttöisempi. Olen jopa pitänyt sen alla neuletta, kun töissä on ollut välillä niin kylmä.

      Poista