keskiviikko 18. toukokuuta 2016

City-kävelyllä

Viime perjantaina teimme muutaman kilometrin mittaisen city-kävelyn puoliksi vahingossa, ennalta suunnittelematta. Mulla oli asioita hoidettavana Helsingin keskustassa Snellmaninkadulla ja suunnittelimme, että must-juttujen jälkeen piipahdamme kahvilla Kauppatorilla. Kävikin niin, että Kauppatorin sijaan päätimmekin lopulta kävellä Hakaniemen torille.


Tuomiokirkon portailla olimme ottaneet muutaman kuvan ihan omaksi iloksemme. ”Oikeita” asukuvia ei ollut tarkoitus kuvata, mulla ei ollut edes kunnon kamera mukana, mutta lopulta kelpuutin yhden näistä privaattikuvista rajattuna tänne blogiinkin.

Snellmaninkadulla, vastapäätä Suomen Pankkia, ohitimme 1891 rakennetun Säätytalon. Maamme ensimmäisen valtiopäivätalon kaunis julkisivu innoitti meidät nappaamaan muutamat asukuvat näissä upeissa puitteissa. En ole koskaan käynyt Säätytalon sisätiloissa, ne olisivat varmasti näkemisen arvoiset. Keskustasta jatkoimme matkaa Hakikseen Pitkänsillan yli, jossa tietysti piti taas pysähtyä.












Sää oli kertakaikkisen kaunis ja torilla käväisyn sekä hallikierroksen jälkeen päätimmekin suunnata kotia kohti kävellen. Onnekseni olin torilla käyntiä ajatellen varustautunut mukavilla kengillä, joten muutaman kilometrin ylimääräinen lenkki onnistui mainiosti.



En edes muista, milloin viimeksi olen kävellyt pitkin Tokoinrantaa tai Töölönlahden rantaa. Aivan upeita kaupunkimaisemia! Tänä kesänä täytyy tehdä sama kierros uudemman kerran joko kävellen tai fillarilla.

Aurinkoisia päiviä!





6 kommenttia:

  1. Kylläpä tosiaan oli upea ilma tuolloin. Ihania asukuvia.
    Kivaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oli juuri sopiva kävelyyn: aurinkoinen, mutta kuitenkin sopiva lämpötila, jolloin takkikin oli ihan tarpeen.

      Poista
  2. Vitsi olet tyylikkäänä ollut liikenteessä ja nuo kuvathan on kuin ulkomailta! Kivaa viikkistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ulkomaa-asenteella päätettiin tehdä kävely. Kivaa oli.

      Poista
  3. Tosiaan, miten näyttääkin, kuin olisitte olleet ihan jossain muualla kuin Helsingissä!
    Kivan rento ja nuorekas staili :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin harvoin tulee Helsingissä käveltyä samoin kuin ulkomailla kaupunkiin tutustuessa. Kannattaa kokeilla.

      Poista