tiistai 29. joulukuuta 2015

Mustaa, valkoista ja burgundia



Välipäivien alennusmyynnit ovat täydessä käynnissä ja minäkin ajattelin vielä aamulla, että tänään kiertelen katsastamassa useamman liikkeen tarjonnan. Hakusessa on housut (jotain muuta kuin mustaa) sekä takki (ehkä villakangastakki tms. hameenkin kanssa yhteensopiva, semisiisti-vaihtoehto). Toisaalta uusi paitis, neule ja hamekaan ei olisi pahitteeksi, jos sopiva osuisi kohdalle. Aikataulut kuitenkin liukuivat loppujen lopuksi sen verran, että alkuillan alekierros jäi lyhyenlännäksi. Pari kivaa neulemekkoa sekä paitista bongasin, mutta kun en malttanut jäädä jonottamaan sovituskoppiin, ne saivat jäädä toistaiseksi kauppaan. Juusi "sitä" takkia tai housuja ei pikakatselmuksella löytänyt. Täytyy käydä kierroksella uudemman kerran paremmalla ajalla.





Osasyy haluttomaan sovitusrumbaani oli varmaan päivän asussa. Jos suunnitelmissani on etukäteen vaatekokeilua, yritän pukeutua asuun, joka on käytännöllinen myös sovitusten kannalta eli  helppo riisua ja pukea uudelleen päälle. Tämänpäiväinen hattu, huivi, neule, paitis ja kaulakoru -yhdistelmä ei ollut sellainen, jonka helposti riisuu sovituskopissa kerta toisensa jälkeen. Mutta muuten oikein toimiva kombinaatio.








Muuton jälkeen hyvät kuvauspaikat joko kotona tai pihalla ovat edelleen hakusessa. Tämän päivän kuvat otettiin takapihalla ja totesin kesken kaiken, että seinustan köynnöksessä oli vihreitä lehtiä. Erikoinen joulukuu sään puolesta kaiken kaikkiaan.


Joko olette käyneet aleostoksilla ja onko kohdalle sattunut hyviä löytöjä?





16 kommenttia:

  1. Näytät niin tyylikkäältä! Kaunis kokonaisuus tuo asusi. Minäkin tuossa jo ehdin kummastella, että miten tuossa asussa sovitteleminen onnistuu, mutta eipä niin hyvin onnistunutkaan :)
    Minä jo ennen alennusmyyntejä hankin itselleni mustan kynähameen. Nyt vielä on mielessä kynähame mustavalkoisena. Näen sen mielessäni mustan puseron kanssa. Mutta meillä on juhlia ja kekkereitä - tuonne vuoden vaihtumiseen saakka, joten vaatehankinnat siirtyvät ties minne.
    Onnistuneita ostoksia ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajaton kynähame kuulostaa hyvältä hankinnalta ja mustavalkoinen versio kelpaisi mullekin. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  2. Tyylikäs asu ! Sinulle sopii upeasti viininpunainen, itse olen uskaltautunut kokeilemaan sitä bain kynsissä ja huulissa :)

    Vielä en ole ehtinyt ostoksille, mutta mustat housut ja neule ovat ostoslistalla, toivottavasti löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Uudet housut ovat mullakin listalla, mutta pikapyörähdyksen aikana ei mieleisiä sattunut kohdalle.

      Poista
  3. Ihana asu, ripaus joulua vielä. <3 En ole käynyt aleostoksilla vaikka kovasti kutkuttaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielähän alemyynteihin ehtii, ja todennäköisesti ruuhkaakin on vähemmän ensi päivien ryntäyksen jälkeen.

      Poista
  4. Alesta löysin uuden paidan, rintsikat (joita voisin oppia ostamaan vähän useammin), kotiinkin löytyi jotain mitä koko talven halusin. Siitä juttua myöhemmin blogissa. Neulemekot kuulostaa ihanilta, sellaisen vielä haluaisin itsellenikin. Lapsille olen muuten hamstrannut vaikka ja mitä.
    Kivaa loppuvuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet ollut "ahkera". Hankinnat kuulostavat oikein mukavilta.

      Poista
  5. Tyylikäs rouva! Enpä ole alennushulinoissa käynyt.

    VastaaPoista
  6. Wau tuo huopahattu, kyllä hattu vaan kruunaa tyylin. näytät upealta. Ihanaa uutta vuotta Belladonna ja kiitos kannustuksesta ja erittäin ajatuksella annetusta sydämellisestä kommentista blogiini. <3

    VastaaPoista
  7. Ale myynteihin niin tekis mieli päästä. Josko vaikka viikonloppuna.
    Talvella sovittaminen on niin ahdistavaa. Pue riisu, pue riisu. Pelkästä ajatuksestakin tulee hiki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin, talvella sovittaminen on välillä yhtä tuskaa. Ja silti sitä joka vuosi tulee kuitenkin lähdettyä ruuhkaisiin kauppoihin haahuilemaan.

      Poista
  8. Onpa taas niin upea kokonaisuus. Tuo väri on sulle niin hyvä. Tuo mustaan kivaa särmää. tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. viininpunainen sopii kivasti monen värin kanssa ja on astetta maltillisempi kuin kirkkaan punainen.

      Poista