sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kukkaprinttiä ja maxia




Vapaa-ajan kesäpukeutumisessani on selkeästi meneillään mm. maksihamekausi. Farkut ovat ja pysyvät ykkössuosikkeina, mutta niiden vaihtoehtona on ihan kamalan helppoa ja kivaa laittaa päälleni pitkä hame tai mekko. Se on lähes yhtä rento ja huoleton kuin housut, mutta tuo vähän vaihtelua pukeutumiseen.

Eilen hoidin monia tekemisiä ja asioita taas kerran mustassa maksihameessa, johon tällä kertaa yhdistin kukkaprintillä varustetun t-paidan ja mustan farkkutakin.
























Ballerinat näyttävät muiden jaloissa todella mukavilta, mutta omaan jalkaani ne ovat liian "korottomat". Viime kesänä (vai oliko se jo pari vuotta sitten) hankin vähän ballerinoja muistuttavat, parin kolmen sentin korolla varustetut mustat kengät, joita olen käyttänyt tosi paljon. Kovasta kulutuksesta johtuen kengänpohjat alkavat tuntua aika ohuilta, joten jostain pitäisi löytää uudet vastaavat tilalle. Toistaiseksi niitä ei ole vielä kohdalle osunut, mutta toivottavasti uusi kenkäpari löytyy ennen kuin vanhat kuluvat totaalisesti puhki.

Mustasävytteisen asun seuraksi ripustin kaulaan yhden tämän viikon tekeleistäni, jonka kuva olikin jo perjantain postauksessa. Riipuksen nahkanauhan innoittamana valitsin myös ranteeseen nahkaa ja hopeaa.








Tuntuu, että tänä kesänä kaikki pensaat ja puut kukkivat tavallista enemmän ja oksat notkuvat kukkien painosta, oletteko huomanneet saman?

Oikein mukavaa juhannusviikkoa!








5 kommenttia:

  1. Mielettömän kaunis kokonaisuus. Ihana tuo sun maksihameesi. Pusero on myös todella kaunis. Edelleenkin tykkään myös tuosta sun korustasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espritin pusero on tosi kiva, sillä saa mukavasti vähän väriä ja kuviotaa asuun.

      Poista
  2. Koru on tosiaan kaunis ja musta maxi on aina yhtä kaunis. Kiva kokonaisuus. !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, maxi on tosi mukava päällä. Siitä taitaa tulla kesän suosikkini.

      Poista
  3. Kaunis kokonaisuus. Tuo pusero on ihana ja maxi on aina yhtä kauniin näköinen!

    VastaaPoista