maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannustunnelmia



Mökkipukeutuminen on kylmästä säästä johtuen koostunut lähinnä fleece-takeista, villasukista ja muista lämpimistä asusteista. Näistä varusteista ei ole viitsinyt edes kuvia ottaa, mutta päivän asukuvaksi löytyi kamerasta kuvia toukokuulta. Näissä tamineissa lähdin mökille. Väljät chino-farkut ja raitapaita olivat mukava matka-asu ja kirjava käsityökassi tietysti mukana.






Juhannus sujui leppoisasti ja perinteisissä tunnelmissa lipun nostoineen, saunomisineen ja maittavasta ruuasta ja hyvästä seurasta nauttien. Sää ei ihan ollut paras mahdollinen, mutta onneksi jatkuvalta vesisateelta kuitenkin säästyimme. Pikkupojat kävivät onkimassa ja saivatkin monta ahventa saaliiksi.



Taas yksi lentoa opetteleva pikkuinen istahti pihalle


Jo monen vuoden ajan on yksi juhannustraditioistamme ollut rosvopaistin valmistaminen. Kypsennyskuopan usean tunnin esilämmitys, lihojen paketointi sekä niiden kypsennys nuotiossa on miesten vastuulla.


Muutaman tunnin tulen alla muhittuuan kaikki kolme pakettia kaivettiin esiin




Hyvää kesäkuista iltaa!


12 kommenttia:

  1. kivan näköistä mökkeilyä teillä...onko toi pikku haukku bichon frise? kun vaan meilläkin on ja huomasin punaista vuotoa silmissä...meidän loppui kokonaan kun perikrii ruuat jätettiin ja punainen liha kokonaan...samankaltainen asu kuin minulla farkkuineen,mutta sinirairallinen pusero itsellä...pikku haukulle terkkuja!! terv.ansku..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On bichon frise, Vanharouva on jo 14,5 v vanha. Yllättävän pirteässä kunnossa siihen nähden, että kärsii nivelrikosta ja kasvaimesta. Silmät alkoivat värjäytyä noin 3 vuotta sitten. Minäkään en enää anna ruuaksi juurikaan lihaa, mutta silti silmät vuotavat. En ole keksinyt, mikä voisi auttaa.

      Poista
  2. Kyllä on kivoja kuvia. Ihana tuo mökkikuva, jossa on Suomen lippu. Se on niin MÖKKI-kuva. Kivan tyylikkäänä sitä ollaan mökilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on niin perinteinen juhannuskuva, että se oli pakko julkaista.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin on! Tänä vuonna valmistimme sekä lammasta että possua.

      Poista
  4. Kivoja kesäkuvia ! Punavalkoiset raidat sopii kesään ja asusi on ennon tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paita on sen verran kulunut, että se on mun mökkipaita, joka pääsi kaupunkiin vain pesulle. Tykkään siitä kuitenkin niin, etten ole raaskinut vielä luopua.

      Poista
  5. Oi mitkä ihanat kesäkuvat! Tuo asu on kyllä niin ihanan rennon kesäinen, tykkään kovasti kokonaisuudesta. Ja rosvopaisti, nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosvopaisti on ihanaa ja onneksi joka kesäinen herkkumme täällä.

      Poista
  6. Ihanan raikas asu, laukku on kiva. Nam, rosvopaistia. Taisi pieni valkoinen söpöliinikin kuolata paisin perään, ainakin kuvassa näyttää kovasti jotain tuoksuttelevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koirulilla riitti puuhaa, kun piti vahtia herkkuja niin ahkerasti.

      Poista