maanantai 13. lokakuuta 2014

Sekalaista sunnuntaista sunnuntaihin

Tein kerrankin tällaisen sunnuntaista sunnuntaihin viikkokoosteen vaihtelevista aiheista ja asioista. Moneen kuvaan liittyy Ensimmäistä kertaa tänä syksynä -näkökulma ihan vahingossa.



1. Viikko sitten, kun "lapset" olivat syömässä, valmistin broileria, josta en oikein tiedä, onko se pataa, paistosta, kastiketta tms., mutta älyttömän hyvää se on joka tapauksessa. Reseptin siihen sain jo yli 20 v sitten silloiselta työkaveriltani. En ollut valmistanut broileria tällä tavoin ainakaan 15 vuoteen, kunnes keväällä eräs aamu päähän pälkähti kyseinen ruoka. Olinkohan nähnyt unta vanhasta kollegasta, jonka seurauksena ohje muistui mieleen. Mutta joka tapauksessa kaivoin reseptin esiin ja päivitin nykypäivään mm. lisäämällä chiliä. Nyt tätä mangochutney-banaani-chili-valkosipuli-pekoni-broileria on tullut tehtyä monta kertaa. Mitähän muita herkkureseptejä on jäänyt unholaan, joita kannattaisi kaivaa esiin.

2.-3. Olen tänä syksynä innostunut käyttämään marja-aroniaa, joka on minulle ihan uusi tuttavuus. Lusikallinen aronia-omenahilloa antaa smoothielle pikantin maun ja pienen makeuden.

4. Pitkä nahkatakki oli viime viikolla ensimmäistä kertaa päällä tänä syksynä. Sateella se suojasi mukavasti ja paksumman vuoren ansiosta sopii hyvin viileisiin syyspäiviin.





5. Sininen villakangasjakku oli sekin pitkästä aikaa käytössä. Tykkään käyttää sitä farkkujen kanssa, jolloin kokonaisuus on asiallisen siisti, mutta kuitenkin rennohko.

6. Kaivoin esiin myös poolopuserot, jotka ovat pysyneet vaatekaappini kestosuosikkeina "aina". 

7. Perjantaina en pukeutunut pinkkiin, mutta hyvän asian puolesta takkia koristaa edelleen Roosa nauha.

8. Mukavat farkut ja kirjava puuvillaneule olivat mukava asu muutaman tunnin automatkalle. Ostin neuleen jo keväällä Tallinnasta, mutta otin sen käyttöön vasta nyt syksyllä.


Viikkoon kuului myös reissu Etelä-Pohjanmaalle, jossa kävimme auttamassa Puuhiksen vanhempia mm. mökin laiturin nostossa. Jännä, miten paljon vähemmän siellä oli lehtiä puissa kuin täällä etelämpänä. Upealta luonto näytti kuitenkin kauniine ruskean, oranssin ja keltaisen sävyineen. Yhden kukkivan pensaankin bongasin päiväkävelyllä.





9. Syön päivittäin paljon hedelmiä ja syyskauden lemppareitani ovat satsumat ja klementiinit. Nyt kun satsumoiden satoaika on parhaimmillaan, näitä sitrushedelmiä kuluu viikossa pari-kolme kiloa. Toinen hedelmä, jota olen innostunut syömään aiempaa enemmän, on avokado. Lisään sitäkin smoothiin tai syön välipalana raejuuston kanssa, herkullista!

10. Viikon aikana sorruin käymään jopa kahden eri kaupan sesonkialennusmyynneissä. Molemmissa onnistuin pitämään jalat maassa enkä sortunut ylilyönteihin tai hankkinut vaatetta, jota en välttämättä tarvitse. Jotain sitä on oppinut vuosien mittaan.

11. Kaikista tyytyväisin olin kuitenkin nilkkurilöytöön. Olen syksyn aikana etsiskellyt harmaita nilkkureita. En ole urakalla käynyt läpi kenkäkauppoja löytääkseni ne, mutta aika monessa kaupassa olen piipahtanut. Yhdenkään valikoimissa ei ole ollut harmaita nilkkureita, joten oli tosi iloinen yllätys, kun näin sellaiset Keskisellä. Pakkohan ne oli ostaa!

 
Mahtavaa maanantaita!





sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Burgundia ja mustaa

Olen käyttänyt tänä syksynä asuissani todella paljon viininpunaista ja kuvatiedostoja selatessa huomasinkin, että ylläni on ollut vähintään kerran viikossa jotain joko burgundin tai bordeauxin punaista.
Syksyn tultua huomaan vaihtavani luontevasti pukeutumisen väriskaalan ja kun oranssin tai keltaisen sävyt eivät sovi minulle alkuunkaan, viininpunainen on oiva vaihtoehto.

Tällä viikolla innostuin yhdistämään mustaan hameeseen burgundin värisen kauluspaidan. Kokeilin samalla, miltä viininpunaiset nauhat näyttävät kävelykengissä. Onhan ne ihan jees, itselle tulee kuitenkin mieleen sana "noita-akkakengät".


Olen sattunut jo parina kesänä käymään Tuurin kyläkaupassa juuri silloin, kun heillä on ollut myynnissä Soya Conceptin näytekappaleita. Osa vaatteista on ollut sopivasti omaa kokoani, joten molempina kertoina mukaani on tarttunut jokunen vaatekappale. Tämä ohuen sifonkipaitiksen ostin vuosi sitten ja se onkin ollut kovassa käytössä. Paidassa on mustia kuviota, jotka tuovat kivasti eloa kuosiin.






Jos innostus viinipunaiseen väriin jatkuu samaan malliin, tästä voisi melkein tehdä sarjan, "Viikon viininpunainen", heh.

Hehkuvaa syysviikkoa!

 





torstai 9. lokakuuta 2014

Sateella tummissa sävyissä

Kuvien asukokonaisuus on oikein hyvä esimerkki sadepäivän asuistani. Olen täällä monesti todennut, että kun sää on sateinen, pilvinen ja pimeä, sen sijaan, että piristäisin päivää pirtsakalla asulla, valitsen lähes poikkeuksetta ylleni tummaa.

Toinen syy tummien housujen, mielellään farkkujen, käyttööni sadekelillä on käytännönläheisempi. Kävelytyylini on sellainen, että onnistun roiskuttelemaan vettä pohkeisiin vaikka kuinka varovasti yritän kävellä.

On käynyt useammankin kerran, että olen aamulla pukeutunut sadesäästä huolimatta hameeseen tai vaaleisiin housuihin, kun on ollut tarve vähän asiallisempaan asuun ja olen halunnut ylleni jotain muuta kuin mustaa. Uskotte varmaan, että muutama ärräpää on tehnyt mieli päästellä, kun esim. asiakastapaamiseen päästyäni huomaan sääreni olevan polvitaipeisiin saakka vesi- ja kuraroiskeilla. Yritä siinä sitten putsata pahimpia kuraräiskeitä pois narikassa tai naistenhuoneessa, jotta ulkoasu olisi edes jotakuinkin siisti myös takaapäin katsottuna. Niinpä kantapään kautta (kirjaimellisesti) opittuna käytän mieluiten tummia housuja, joissa roiskeet eivät erotu niin selvästi ja lisäksi paksu farkkukangas ei ime kosteutta ja likaa niin herkästi.




Eilinen asu koostui tummansinisistä farkuista sekä mustasta sifonkipaidasta ja jakusta. Asusteiden väriksi valikoitui ruskea kenkien johdosta. Farkkujen ohella myös ne ovat sadelempparini: kengät ovat tarpeeksi umpinaiset ja kumipohjin varustetut, joten jalat pysyvät jotakuinkin kuivina.




 Hopeaketjun malli on yksinkertainen, mutta lisää näyttävyyttä koruun tuo hopealangan paksuus.


Onko teillä sadepäivän lempparivaatteita tai -kenkiä kumisaappaita ja sadetakkia lasketa?
Mukavaa torstain jatkoa!



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ihonhoitotuotteitani

Elokuun alussa kirjoittelin kesän kosmetiikkasuosikeistani.
Cliniquen All about eyes serum de-puffing eye massage tuntui tuolloin oikein miellyttävältä, joskin jo silloin vähän uumoilin, että se ei välttämättä riitä kosteuttamaan tarpeeksi myöhemmin. Näihin siinä sitten kävi, että syksyn tullen kaipaan hieman hoitavampaa tuotetta. Mihin tuotteeseen päädyin ja mitä muuta käytän päivittäisessä ihonhoidossani, siitä muutama sananen. Ai niin, tämä ei ole Cliniquen sponssaama juttu, vaikka kyseinen merkki esiintyykin usean tuotteen kohdalla.

Syyskuussa olimme Ruotsin risteilyllä ja Tukholman päivän aikana keskityimme Södermalmin alueeseen tutustumiseen sekä kesäisen kauniista säästä nauttimiseen. Tukholman ostokset jäivät ensimmäistä kertaa elämässäni tekemättä ja kotiin tuomiset rajoittuivat tax-free -ostoksiin.

Tax-freestä tarvitsin (siis ihan oikeasti tarvitsin) kaksi tuotetta eli uuden silmänympärysvoiteen sekä jotain kasvojen puhdistukseen.
Kasvojen päivittäisessä puhdistuksessa suosin joko puhdistussaippuaa tai vaahtomaisia puhdistusaineita ja lähes aina käytän tähän joko Sensain parivaljakkoa tai Cliniquen saippuaa (ja nimenomaan palasaippuaa, nestemäiset eivät mielestäni ole ihan yhtä toimivia, vaikka samat ainesosat niissä pitäisi olla).



Kesäloman aikana käytin erilaisia ja -merkkisiä puhdistustuotteita, sillä mukana oli helppo kuljettaa näyte- ym. pakkauksia. Iho ei ollut kuitenkaan loman jälkeen parhaassa mahdollisessa kunnossa johtuen myös hellesäässä hikoiluista ym. Kotona Sensain puhdistusaineet loppuivat, joten tarvitsin laivalta uuden tuotteen. Päädyin loppujen lopuksi ostamaan Cliniquen saippuan: olen monesti aikaisemmin todennut, että se normalisoi erittäin hyvin ihoni kunnon ja toisaalta laiskuuttani en tällä kertaa innostunut kahden puhdistustuotteen käyttämiseen, vaikka ne ovatkin erittäin hyviä. Muutaman päivän käytön jälkeen ihoni alkoi olla taas normaalikunnossaan, joten vanha tuttu tuote toimi jälleen!

Ihonpuhdistukseni luottotuote on vuosia ollut Cliniquen Clarifying Lotion. Lady of the Mess kertoi syyskuussa kahdesta luottotuotteestaan, joita on käyttänyt vuosia. Toinen näistä minun Kahta en vaihta -tuotteistani on tämä kasvovesi. Hinta-laatusuhteeltaan vastaavaa tuotetta en ole vielä löytänyt, jos tiedät, vinkkaa ihmeessä. Olisi kiva kokeilla.



Toinen laivalta ostamani tuote oli silmänympärysvoide. Olen vuosia käyttänyt pääsääntöisesti Cliniquen All about eyes -voiteita. Ne sopivat herkälle silmänympärysiholleni hyvin eivätkä toisaalta ärsytä silmiä. Jotkut tuotteet nimittäin saavat silmäni punaisiksi, kutiaviksi, vuotaviksi ym. Viimeiseksi käytin All about eyes rich -versiota, joka olikin aivan ihana. Nyt halusin kuitenkin vaihteeksi kokeilla jotain muuta ja myyjän suosittelemana ostin Clarinsin Sérum Super Lift Multi-Règénérant Contour des Yeux -voiteen. Olen nyt käyttänyt sitä pari-kolme viikkoa, ja tuote on aika kivan tuntuista. Kosteuttaa hyvin eikä "käy" silmiin. Ei siis huono ostos, mutta en vielä tällä käyttömäärällä ole ihan vakuuttunut, ostanko seuraavaksi saman voiteen.


Seerumien ja kosteusvoiteiden suhteen olenkin sitten huomattavasti joustavampi. Vaihdan näiden osalta tuotemerkkejä lähes joka kerran, kun ostan uuden. En ole allerginen tai herkkäihoinen, mutta sekaihoni on joskus haasteellinen oikeanlaisten tuotteiden löytämiseksi. Jotkut tuotteet eivät kosteuta ja ravitse riittävästi pintakuivaa ihoni ja toisaalta liian "paksu" voide saa ihoni välittömästi pienille näpyille. Välillä käytän Lumenea tai apteekin Vichy-tuotteita, välillä taas panostan enemmän ja ostan vaikkapa Lancomea, Estee Lauderia, Biothermiä jne. Olen onnistunut löytämään iholleni sopivia tuotteita myös ns. markettituotteiden joukostakin.

Nyt käytössä on Clinquen Repairwear Uplifting -voide, jota on vielä hiukan jäljellä. Sen jälkeen kokeilen Sensain Cellular Performance creamiä sekä Moist II -tuotetta (no, oikeastaan olin kokonaan unohtanut omistavani nämä purnukat ja ne ovat seisseet kaapissa jo jonkin aikaa odottamassa käyttöönottoa), mutta sitten tekisikin mieli kokeilla jotain uutta.




Tällä hetkellä käytän kosteusvoiteen alla Lumenen seerumia. Nyt hakusessa on ollut myös seerumin osalta uusi merkki.


Sain jokin aika sitten kokeiltavaksi erään tuotemerkin kasvo- sekä silmänympärysseerumit ja kosteusvoiteen. Merkin valokynä on maailman paras, mutta näiden kokeilemani tuotteiden osalta olin todella pettynyt. Ne tuntuivat ihan ok:lta, mutta en ole valmis maksamaan kasvoseerumista yli sataa euroa, kun edullisimmatkin tuotteet sopivat minulle paremmin. Lisäksi tuotteissa oli erittäin voimakas tuoksu. Tuotteiden ei todellakaan tarvitse olla hajuttomia (päin vastoin pieni tuoksu on ihana), mutta jos parin tunnin jälkeen voiteiden laittamisesta päätä kääntäessä omaan nenään hulvahtaa voimakas voiteiden tuoksu, ne eivät ole minua varten. Ehkäpä tämä on yksi syy, miksi niin usein olen päätynyt Cliniquen tarjontaan (ja ovathan Cliniquen tuotteet suhteellisen edullisiakin).

Lopuksi vielä yksi tuote, jota ei voita mikään - nimittäin Sensain Total Lip Treatment! Se on aivan ylivoimaisen ihana tuote. Aamuisin ja iltaisin levitän huulille ja vähän niiden ylikin nuppineulanpään kokoisen nökäreen. Voide kosteuttaa paremmin kuin mikään muu, eikä tarvitse lisätä pitkään aikaan huulirasvaa! Joskus sain tuotteesta pienen litteän näytepakkauksen. Täytän sen yhä uudelleen ja kannan aina mukana käsilaukussa hätätilanteita varten (joskus huulet tuntuvat niin kuivilta, että ennen huulipunan laittoa on ihan pakko lisätä ensin Sensaita).

Tuote on aivan ehdoton kaikille kaltaisilleni huulirasva- ja huulipunakoukkuun jääneille 



Jos teillä on kokemukseen perustuvia hyviä vinkkejä seerumeista tai kosteusvoiteista, joita kannattaa kokeilla, kerropa niistä!






tiistai 7. lokakuuta 2014

Maanläheisesti ruskeaa




Vaikka olenkin jo koulujen alkamisesta lähtien toitottanut "nyt on syksy", oikeastaan vasta tällä viikolla iski totaalinen syksyfiilis. Huomasin sen myös pukeutumisessani: olen vihdoinkin kaivanut esiin loputkin syysvaatteet, esim. etsin kesäsäilöstä vähän paksummalla vuorella varustetun pitkähkön nahkatakin ja järjestelin poolopuserot helposti saataville vaatekaappiin. Nilkkurit odottavat kyllä edelleen käyttöönottoa maiharityyppisiä jalkineita lukuun ottamatta.

Johtuiko sitten maahan "sataneista" keltaruskean sävyisistä haavanlehdistä, mutta aamulla oli itsestään selvää, että pukeudun ruskeaan. Jos värianalyyseihin on uskominen, ruskea ei oikeastaan ole "mun" (tai yleensä kesäihmisen) väri. No, eihän sitä aina tarvitse eikä pidä tehdä asioita ohjeiden mukaan!
Myönnän, että ruskea vähän latistaa omia värejäni ja että moni muu kirkkaampi väri sopii kasvoihini paremmin. Siitä huolimatta kaapissani on aika paljonkin ruskean eri sävyjä. Ja ainakin tässä asussa sulaudun hyvin maisemaan, heh.






Puussa haavanlehdet ovat sentään vielä keltaisia. 
Näistä maanläheisistä tiistain tunnelmista hyvää viikon jatkoa!




sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Viikonlopun rennot asut

Rauhallisen rentouttava viikonloppu alkaa olla takana päin. Ohjelmassa ei ollut oikeastaan mitään maata mullistavaa, vain leppoisaa sitä sun tätä puuhastelua ja rauhoittumista. Tällaisina viikonloppuina, kun ei ole sen kummempia menoja, tykkään pukeutua tosi rentoihin asuihin ja esim. haalistuneet farkut tuntuvat silloin kaikista mukavimmalta vaihtoehdolta.

Perjantaina vietimme rauhallista koti-iltaa telkkaria tuijottaen. Iltaan kuului tietysti sohvaitkut Vain elämää -ohjelman puitteissa. Miten joku sarja voikin herkistää mielen kerta kerran jälkeen.
Lauantaina lähdin kaupungille, jossa kävin parissa kaupassa ja sen jälkeen alkuillasta tapasin hyvän ystäväni. Farkut, neuletakki ja kevytuntsikka sopivat hyvin asuksi suht pikaisiin treffeihin. Oli taas niin ihana tavata ja viinilasin ääressä ehdimme parin-kolmen tunnin aikana päivittää viime kuukauden kuulumiset ajantasalle.





Sunnuntai onkin sitten kulunut ihan kotiympyröissä. Aamupäivän ajan viihdyin laiskotellen verkkareissa, collegetakissa ja villasukissa...




... jotka sitten vaihdoin lähes yhtä mukaviin farkkuihin ja collegeen. Osa "lapsistamme" tuli syömään, tässä on juuri valmistunut jälkkärikiisseli.






Näin rauhallisissa merkeissä sujui minun viikonloppuni, mites teillä?


perjantai 3. lokakuuta 2014

Kellopaitis ja harmaan sävyjä



Perjantain asussani toistuivat jälleen sininen ja harmaa. Olen tällä hetkellä ilmeisen viehättynyt tästä värikombinaatiosta, sillä käytän sitä paljon myös asuissa, joista ei ole otettu kuvia.

Alunperin tarkoituksena oli yhdistää harmaisiin housuihin jakku ja valkoinen kauluspaita. Ensin vaihtui jakku vähemmän muodolliseen neuletakkiin ja sen jälkeen valkoinen paitis kellokuvioiseen paitaan. Kieltämättä astetta rennompi asu sopi perjantaifiilikseen paremmin.




Harmaa nahkatakki on edullinen alelöytö viime tammikuussa Tallinnasta.


Koruissa ja rannekellossa toistuvat kauluspaidan taskukellojen väri ja muoto. Musta on aina kiva valita rannekello, joka värinsä ja/tai muotonsa puolesta sopii asuun.


 
Eilen tosiaan kävimme leffassa katsomassa ennakkonäytöksenä Vadelmavenepakolaisen, joka perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin. Olin ottanut kirjan mökille mukaan kesälukemiseksi, mutta näköjään tekemistä ja lukemista riitti, sillä kirja on edelleen lukematta ja kaiken lisäksi unohtui mökille. Niinpä pystyimme katsomaan elokuvan ilman ennakko-odotuksia. Leffa oli kepeän hauska komedia ja ainakin me viihdyimme katsomossa mainiosti. Jos suunnittelette elokuviin menoa lähiaikoina, Vadelmavenepakolainen on ehdottomasti yksi varteenotettava vaihtoehto.

Ihanaa perjantai-iltaa!