tiistai 23. huhtikuuta 2019

Pääsiäisen tunnelmia

Niin on pääsiäinen tämän vuoden osalta vietetty ja neljän päivän vapaat takana. Tässä tunnelmia omista, leppoisasti sujuneista vapaapäivistä.


Meillä on ollut monen vuoden ajan tapana nauttia pääsiäisillallinen perheen kesken pitkäperjantaina. Tänäkin vuonna saimme koko jälkikasvun + yhden aveceista syömään meille. Ruokalista koostui jo tutuksi tulleen kaavan mukaisesti: alkuruokana parsaa parmankinkulla, pääruokana karitsan paahtopaistia, valkosipuliperunoita ja punaviinikastiketta ja jälkiruuaksi olin valmistanut juustokakun. Perinne lienee sekin, että edellisillan alkuvalmisteluita muistan kuvata, mutta sen paremmin kattausta kuin valmiita ruokiakaan en. Kuvaaminen muistuikin mieleen vasta nostaessani juustokakun pöytään.




Launtaina lähdin käymään kaupungilla. Ensin pistäydyin Oodissa ja sen jälkeen kävin parissa kaupassa katsastamassa vaaleita suoria housuja, jotka ovat olleet hakusessa. Enpä löytänyt. Pitkästä aikaa piipahdimme myös Kalliossa. Ilma oli viilentynyt huomattavasti, eikä mieli tehnyt kovin kauaa samoilla Töölönlahden ympärillä. Suunnistimmekin sitten syömään.







Sunnuntaina oli ulkoilun aika upeassa auringonpaisteessa. Tein pitkän kävelylenkin ja ihastelin kevään merkkejä. Luonto on silmin nähden alkanut vihertää ja mies jaksoi kärsivällisesti odotella, kun pysähdyin kuvaamaan kevään merkkejä. Häneltä en tosin saanut murahduksia kummempia kannanottoja jatkuviin ylistyksiin: voi miten kaunista, onpas jo isot lehdet puissa, oi miten paljon kukkia, ihanan lämmintä.... Omituisia nuo miehet välillä!











Maanantaina korkkasin fillarikauden ja kirjauduin kaupunkipyörän käyttäjäksi. Totesin jo viime vuonna, että oman polkupyörän sijaan on välillä oikein kätevä käyttää kaupunkipyöriä. Kauden ensimmäinen fillarilenkki oli suht lyhyt, mutta kylläpä se tuntui kivalta.


Loppuilta menikin saunomisen ja työviikkoon virittäytymisen merkeissä.
Mitenkäs teidän pääsiäispyhät sujuivat?

Mukavaa tiistai-iltaa!





6 kommenttia:

  1. Omaan pääsiäiseen kuului hyvä ja helppo ruoka, herkut, ulkoilu ja perheen kanssa puuhastelu. Oli ihana miniloma <3
    Kaunista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavan kuuloinen pääsiäinen sullakin ollut. Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Ihanaa yhdessäoloa mahtavien herkkujen ääressä!
    Upea kakku!
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kakkukehuista, omasta mielestä olen tosin maailman surkein kakun koristelija.

      Poista
  3. Onpas kauniit kuvat pääsiäisestä. Meillä mentiin pienen ehdoilla hoplopissa, Korekasaaressa, puistossa ja ystävällä kylässä. Juuri sitä perheaikaa jota kaipasin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa mukavalta, Korkeasaaressa olisikin kiva käydä. Perheaika on parasta vapaa-ajanviettoa.

      Poista