sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Merinovillaa ja silkkiä


Pääsiäisen vietto jatkuu vielä ja sen tunnelmiin ja hetkiin palaan seuraavassa postauksessa. Laitanpa tänne sen sijaan kuvat maanantaisesta asusta. Kikkailematon kokonaisuus koostui culottes-housuista ja beigestä neuleesta. Asu oli töihin sopivan siisti, olematta millään tavoin muodollinen tai "jäykkä". Tällaiset simppelit yhdistelmät ovat pitkään olleet suosikkejani.




Beigen merinovillaisen neuleen löysin viime vuonna Hulluilta päiviltä. Se on ollut kiva yhdistää sellaisenaan housujen tai hameen pariksi, mutta ohuen koostumuksensa johdosta neule soveltuu myös jakun tai neuletakin alle.


Olen viime viikkojen - vai olisikohan oikeampaa todeta kuukausien - aikana ihastunut pikku hiljaa käyttämään entistä useammin silkkihuiveja. En muista, onko niitä päätynyt asukuviin saakka, mutta yksi jos toinenkin asu on jo pidemmän aikaa täydentynyt huivilaatikoiden kätköistä löytyneellä silkkihuivilla. Äidillekin oli vihjaissut, että jos hänen kaapistaan löytyy käyttämättömiä huiveja, otan niitä mielelläni vastaan. Ja kun viime viikonloppuna kävin hänen luonaan synttärikahvilla, oli minua odottamassa muutama kaunis vintage-huivi. Niistä yksi sopi ihanasti beigeen neuleeseeni. Kukkakuvio on sievä ja hillittynä oman makuni mukainen. Silittämättömästä huivikuvastakin näkyy kaunis kuvio ja tämän hetken suosikkivärini eli beige, roosa ja harmaa.






Oikein ihanaa pääsiäissunnuntain iltaa!



9 kommenttia:

  1. Oliskohan tää sun asuista ehkä yksi kaikkien aikojen suosikkeja? Kerrassaan upea kokonaisuus, skarppi mutta jotenkin rento. Alkoi tekemään itsekin mieli vajaamittaisia housuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Jonna! Vajaamittaiset housut eivät aluksi tuntuneet ihan mun jutulta, mutta nyt olen tykästynyt niihin. Tekisi mieli hankkia kesäksi vaaleat.

      Poista
  2. Toimii niin ihanasti, harmi ettei itsellä, koska olen niin keskivartaloinen. Todella tyylikäs asu ja nuo housut wow.

    Mukavaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskivartaloa löytyy täälläkin, heh ja joutuu aina vähän miettimään, millä tavoin sitä ei korosta. Ihme kyllä, tämä asu on aika hyvä kätkemään.

      Poista
  3. Huivi tekee asusta aina jotenkin hienomman. Ihanat nuo sinun pöksyt!
    Kivaa uutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menossa tosiaan huivikausi, sillä saa ihmeitä aikaan. Mukavaa viikkoa Outi!

      Poista
  4. Oi mien kiva kokonaisuus <3 Kaikki sopii niin kauniisti yhteen, housut ovat tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut ovat huippumukavat jalassa, harmi kun en ollut muita värejä. Olisin ottanut toiset vaaleat näiden lisäksi.

      Poista
  5. Voi se villavaatekin olla tosi siisti. Itselläni ei monta ole mutta nyt voisi harkita. Niin kuin sanot, sopii housujen ja varmasti myös hameen kanssa. Tykkään erityisesti väristä. https://webshop.ruskovilla.fi/tryhma/12

    VastaaPoista