sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Viikonlopun fiilistelyä ja päivän asu



Takana on erittäin mukava viikonloppu, jonka vietin appivanhempien luona. Emme ole käyneet siellä pitkään aikaan ja nyt otin yhden päivän töistä vapaaksi, jolloin meille jäi hippuisen enemmän aikaa viettää heidän luonaan. Perjantaiaamuna suuntasimme kohti Etelä-Pohjanmaata, jossa ennen appivanhempien luokse menoa kävimme Seinäjoella. En ollut lainkaan innostunut seuraamaan vierestä miehen hoitamia vanhan ja uuden auton kauppamuodollisuuksia. Mieluummin jäin keskustaan tutustumaan muutamiin seinäjokelaisiin kauppoihin. Niistä löytyikin pari kivaa paitaa sekä mukavat kengät, joista sitten lisää joskus myöhemmin.


Rauhallinen viikonloppu rentoutti kummasti: ei tarvinnut huolehtia mistään ja sain jopa aina istua valmiiseen ruokapöytään herkullisten kotiruokapatojen ääreen. Se jos mikä on luksusta!

Kotimatkalla päätimme tehdä pienen koukaisun ja kävimme katsomassa, miltä oma kesänviettopaikka näyttää. Periaatteessa vanha maalaistalo on talviasuttavassa kunnossa, mutta me käymme siellä vain keväästä syksyyn. Tunnin verran ihmettelimme lumista pihaa ja fiilistelimme tunnelmaa, mutta niin paljon rantaan menevällä mökkitielläkin oli lunta, että emme viitsineet sitten lähteä päätalon pihapiiristä käymään rantamökillä. Voi kesä, tule pian!


Asukuvat on toissaperjantailta, jolloin hempeiden kevätvärien sijaan valitsin vaihteeksi ylleni mustaa. Paitaa koristavat pienet strassikuviot ja niiden innoittamana etsin korviini Prahasta ostamani Swarovski-kristalliset korvakorut. Joskus on päiviä, jolloin kaipaa kimallusta arkeen.







Maallekaipuuta lieventämään keräsin muutaman omenapuun, sireenin, tuomen ja mustaviinimarjan oksia kotiinvietäväksi. Nyt vaan odottelen, että risukimpun oksat alkavat jossain vaiheessa vihertää. Sireeninoksissa ainakin on jo valmiiksi lupaavat silmut.


Upeaa huhtikuun alkua!











6 kommenttia:

  1. Tosi kiva rento asu. Täällä odotetaan huhtikuuta jo innokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Ihanaa, kun kevät on edennyt jo näin pitkälle.

      Poista
  2. Oikein kiva asu, nyt näkynytkin paljon käärottyjä lahkeita.
    Iloista huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käärityt lahkeet keventävät kokonaisuutta kivasti. Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  3. Teidän mökkipaikka onkin aivan ihana <3 Kiva asu muuten!
    Ihanaa huhtikuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kaipuu maalle, mutta ei auta kuin odottaa, että sää vähän vielä lämpenee.

      Poista