keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ruutua ja kukkaa


Aina aikaisemmin ensimmäiset viitteet syksyn odotuksestani ovat alkaneet suht pian heinäkuisen loman jälkeen. Ja viimeistään koulujen alkaminen on ollut se virstanpylväs, josta oma syksyni on alkanut. Sinänsä aika merkillistä, sillä omien tyttärien kouluajoista on jo aikaa, joten varsinaisesti koulujen alkaminen ei ole vaikuttanut omaan elämänmenooni millään tavoin.

Olkoon syy sitten tavallista lämpimämpien säiden tai sen, että poikkeuksellisesti en lomaillut heinäkuussa, vastaavanlaista lähtölaskentaa syksyyn ei ole ollut. Vaikka helteet päättyivät ja viikonloppuna maalla käydessä saattoi jonkinmoista pientä syksyn haikua ilmassa olla, olen henkisesti vielä aika pitkälle kesäisissä fiiliksissä. On aivan ihanaa, kun edelleen sää sallii lounaan nauttimisen ulkona istuen ja pukeutuminenkin voi vielä olla hyvinkin kesäistä. En ole moneen viikkoon käyttänyt minkäänmoista päällystakkia, vaan farkku- ja nahkatakit ja jopa bleiserit sekä ”kunnon” neuleet ovat roikkuneet käyttämättöminä kaapissa. Tai no, myönnettäköön, että pikkuisen on mielen sopukoissa alkanut kyteä ajatus syysvaatetuksesta ja sen päivittämisestä parilla uutuudella, mutta kaiken kaikkiaan olen halunnut venyttää kesäistä fiilistä mahdollisimman pitkään myös pukeutumisessa. 


Nämä asukuvat otettiin jo heinäkuussa aikaa ennen helteitä, jolloin lämpötila oli suunnilleen samoissa lukemissa kuin tällä viikolla. Pitkähihainen paita ja lähes nilkkapituinen hame olisivat olleet hieman liian kuumat vielä pari viikkoa sitten, mutta nyt ne tuntuvat oikein miellyttäviltä. Kangastennareineen asu on aika kesäinen, mutta kun kengät vaihtaa tukevimpiin nahkajalkineisiin ja lisää paksut sukkikset, se sopii myös syyspukeutumiseen.





Paita on keväinen heräteostos. Minähän olen vähän huono yhdistämään eri kuoseja ja tykästyin paitaan, kun siinä oli valmiiksi tehty tuo sekoitus puolestani. Asiallista ruutukuosia pehmentää kivasti kukkapainatus ja röyhelöhihat vielä lisäävät naisellista vaikutelmaa.



Kivaa keskiviikkoiltaa!






12 kommenttia:

  1. Tuo paita on kyllä tosi kiva. Ihanat kukat ja nuo hihat.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paita on siitä kiva, että sopii syksyisemmänkin asun osaksi.

      Poista
  2. Minustakin tuo paita on aivan ihana. Tykkään itse juuri tuollaisista röyhelöhihoista. Niillä saa kivasti elävyyttä lookkiin, vaikka muuten kuosi olisi yksinkertainenkin :)
    Kivaa loppuviikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen viime kuukausina ihastunut röyhelöhihoihin, joita on useammassakin vaatteessa. Nyt täytyy hillitä itsensä ja lopettaa niiden ostaminen. Pelkään, että jossain vaiheessa kyllästyn ja ne jäävät kaappiin lojumaan.

      Poista
  3. Ihanasti herkistää kukat tuon ruutukuvion. <3 Kivaa torstaita Belladonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina tykännyt ruutukuosista, mutta enpä ole tullut yhdistäneeksi sitä kukkakuvioon.

      Poista
  4. Tosi kiva paita jatkaa kesää vielä pitkälle syksyyn! Ihastelen tyylikästä harmaata aina muiden päällä, mutta jotenkin en sitä osaa itse pitää. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös muutama väri (esim. keltainen), joista pidän toisten päällä, mutta joita en osaa itse käyttää. Sama koskee sisustusvärejä. Rikastuttavaa, että makuja on monia!

      Poista
  5. Ihana yhdistelmä ja erityisesti ihastuin tuohon hameeseen. Muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Hame on jotenkin niin rennon tuntuinen, että tykkään siitä itsekin tosi paljon.

      Poista
  6. Ihana paita! Todella kiva kuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli mulla ihastusta ensi silmäyksellä :)

      Poista