torstai 3. toukokuuta 2018

Lisää Furlaa


En ole muistaakseni koskaan aiemmin ostanut kahta käsilaukkua samaan aikaan, mutta viime Hullareilla tuli tuokin koettua. Kun vaalean käsilaukun olin sijoittanut ”ehkä joskus” –listalle, ”heti, kun sopiva löytyy” –kategoriassa oli musta pieni laukku.



Töissä on välillä tarvetta pitää mukanaan talossa liikkuessaan avainnipun lisäksi kännykkää.  Kädessä kantaminen on hankalaa, taskuihin (jos niitä sattuu asussa olemaan) en halua niitä tunkea enkä myöskään pitää isoa laukkua mukanani. Furlan pikkumusta täytti täydellisesti toiveeni. Kaksi kännykkää sujahtaa sinne sujuvasti, niin ja tietysti huulipuna, jota ilman en voi liikkua minnekään. Pikkuinen kännykkälaukku on osoittautunut kerrassaan loistohankinnaksi ja vienkin sen töihin lähes joka päivä isomman käsilaukun sisällä. 

Eikä siinä vielä kaikki! Musta laukku on itse asiassa vain puolikas laukkukokonaisuutta, jonka toisen puoliskon muodostaa beige lompakko. Osat ovat kiinni toisissaan neppareilla, joten osien kiinnittäminen ja irrottaminen toisistaan onnistuu kädenkäänteessä.  Vaaleaa lompakkoa voi käyttää laukun tavoin sellaisenaan, sillä myös siinä on kannattimet hihnan kiinnitystä varten. 







Kamalan nopeasti on tämä viikko hurahtanut ylimääräisen vapaan vuoksi.
Kivaa loppuviikkoa!




7 kommenttia:

  1. Tosi tyylikkäät laukut!
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Nerokas! Mulla on pari Furlan laukkua ja lompakko, mutta tällainen malli on mennyt itseltä täysin ohi. :o

    VastaaPoista
  3. Töissä liikkuesssa talon sisällä onkin kätevintä pitää tavarat kuten kännykkä jossain pikkulaukussa, ettei tarvitse taskuihin tunkea:)
    Tyylikäs kokonaisuus:)

    VastaaPoista
  4. Olipas todella kätevä ja tyylikäs kokonaisuus.

    VastaaPoista
  5. Onpas todella kaunis kokonaisuus. Ihan mahtava ja mikä nerokas idea!

    VastaaPoista
  6. Ai miten kätevää! Hiplailin eilen juuri Radleyn pikkulaukkuja ja lompakoita, etsinnässä on "joku kiva" kesäksi, voipi olla että täytyy tutkia myös nämä Furlat :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Voi vitsit miten kätevä laukku. Kiva lisä tuo lompakko. Välillä kun löytyy jotain, mitä oikeasti haluaa, on se ostettava :)
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista