tiistai 24. lokakuuta 2017

Viikon 42 huiput


Perjantaina kävin I love me -messuilla. Hyvinvointia, kauneutta, ihania meikkejä, terveyttä, superfoodia, luonnonkosmetiikkaa ja kaikkea muuta mielenkiintoista oli niin paljon esitteillä, että olisin hyvin voinut käyttää messualueseen tutustumiseen pari päivää. Omalla kohdallani visiitti supistui kuitenkin kolmeen-neljään tuntiin.
Alunperin epäilin, etten ehdi edes käväistä messuilla lainkaan, mutta sain sumplittua aikatauluja siten, että ehdin kuin ehdinkin perjantaina messuille heti ovien auettua. I love fashion -muotishown lisäksi ehdin kiertää messualueen, mutta aika hätäisesti. Kunnolla en sitten ehtinyt perehtyä mihinkään enkä montaa kuvaakaan ottanut, vaikka kerrankin olin ottanut kameran mukaan. Olen ollut oikein iloinen, kun muut bloggaajat ovat julkaisseet kivoja ja kattavia postauksia messuihin liittyen.







Kiertelyn lomassa tein pikkuisen shoppailuja kuten pari EcoToolsin meikkisivellintä, Himalayan käsi- ja hoitovoiteita sekä Vichyn kosteusvoidetta. Vichyn tuotteita en olekaan käyttänyt muutamaan vuoteen, mutta nyt heräteostoksena mukaan tarttui Liftactiv Supreme -voide, joka muistini mukaan tuntui aiemmin oikein hyvältä.
Pyykkietikka kuuluu varmasti monen pyykkärin vakiovarusteisiin, minä sen sijaan en ole koskaan aiemmin edes kokeillut tuotetta. Päivä-kaksi ennen messuja silmiin sattui taas kerran jokin juttu pyykkietikkaan liittyen ja päätin, että haluan vihdoinkin kokeilla itsekin, miten ekologinen ja antiseptinen neste vaikuttaa huuhteluaineen sijasta pyykkiin. Yhdellä messuosastolla näin Murena Decon etikkapullorivistön ja haistelin kaikki tuoksuvaihtoehdot läpi ja valinta kohdistui Monoi - kukka -tuoksuun. Ulkonäöllään pullo ei liiemmin houkuttele, mutta eipä minulla kylppärissä olekaan avohyllyä, jossa voisin säilyttää kauniit käyttöesineet, vaan pyykinpesuun tarkoitetut tuotteet ovat visusti oven takana piilossa. Pyykkietikan sanotaan raikastavan pyykin ja kirkastavan värit, poistavan tahrat, tuoksut ja sähköisyyden. Lähdin messuilta suoraan maalle, joten vielä en ole kokeillut, miltä etikka tuntuu käytännössä. Katsotaan huomenna.


Perjantaina tosiaan suunnistimme maalle laittamaan paikat talviteloille. Vuoden viimeistä landekäyntiä vietämme aina hieman haikein mielin, onhan seuraavaan visiittiin noin puolen vuoden aika. Must-juttujen lisäksi kävin vielä kerran sienimetsällä (suppiksia löytyi ihan kivasti) ja omilta tiluksilta otin muutaman kuusen ja katajan taimen sekä mustikanvarpuja. Ensimmäiset lumihiutaleetkin leijailivat maahan, vaikka sitten sulivatkin muutamassa tunnissa.












Kotona ollessa ei muistakaan, miten aikaisin maalla hämärä laskeutuu ja kuinka pilkkopimeää illalla on. Pimeä on tosi pimeää, vain tähdet näkyvät uskomattoman kauniina. Toisenlaista väriloistoa kävimme sen sijaan ihailemassa alkuviikosta Linnanmäen valokarnevaaleilla. Upeita valoja ja valoefektejä!



Syyspimeiden iltojen iloksi kynttilät ja tuikut luovat lämpöä ja tunnelmaa.







4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia olet saanut napsittua.
    Ihanaa tätä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotinäytöskuvat eivät ihan onnistuneet, vaikka otin kuvia niin järkkärillä kuin kännykälläkin. Mukavaa torstai-iltaa!

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja paljon tietoa postauksessasi.

    VastaaPoista