torstai 25. toukokuuta 2017

Raitamekko

Pyrin nykyisin välttämään heräteostoksia ja aika hyvin olen niiltä välttynytkin. Kauppoja kierrellessä välillä eteen tupsahtaa kuitenkin niin mukavia löytöjä, että niiden ostamista en malta jättää väliin. Raitamekko oli yksi tällainen hankinta. Omistan entuudestaan yhden midimittaisen ja yhden lyhyemmän raitamekon, jotka ovat mm. ohuen kankaan vuoksi puhtaasti kesämekkoja. Olen katsellut moneen kertaan hieman tukevammasta materiaalista tehtyjä mekkoja, joita voisi käyttää mahdollisesti jopa talvella, mutta olen aina jättänyt ne ostamatta. Muutama viikko sitten bongasin kaupassa mustavalkoisen raitamekon, joita oli jäljellä yksi ainoa kappale. Se oli huikeassa alennuksessa ja kun se sattui olemaan omaa kokoani, lähdin kaupasta tyytyväisenä mekko mukanani.

Käytössä raitamekko on osoittautunut aivan ihanaksi; tuntuu kuin olisi yöpaita päällä. Napakka kangas laskeutuu kauniisti, eikä myötäile jokaista muhkuraa tai makkaraa. Jakkuun tai neuletakkiin yhdistettynä se on sopiva siistiksi toimistoasuksi, toisaalta rento kokonaisuus syntyy nahka- tai farkkutakin kanssa.







Ilta-aurinko ja talojen värit saivat aikaan mielenkiintoisia efektejä: hiukset näyttivät porkkananpunaisilta ja kasvot possun värisiltä. Muokkaamalla sain onneksi hieman parannettua asiaa.



Aurinkoisia päiviä!


4 kommenttia:

  1. Kauniit korut kruunavat taas koko asun. Ihana mekko. Minullakin on ollut suunnitelmissa ostaa raitamekko, sellainen, jossa on 3/4 hihat.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hyvä löytö! Jakku on kuin piste iin päälle. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Ihana löytö. Valkoinen farkkutakki tekee asusta kesäisen raikkaan.

    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
  4. Kaunis asu. Sinulla on tyylitajua ja silmää yhdistellä vaate kuin vaate upeaksi kokonaisuudeksi

    VastaaPoista