tiistai 7. helmikuuta 2017

Erään aamun värikriisi

 
Meillä jokaisella on joskus aamuja, jolloin iskee bad hair day tai asukriisi, kun kaapista ei löydy sopivaa päälle pantavaa. Näiden lisäksi minut yllättää toisinaan väri- tai pikemminkin värisävykriisi: huomaan juuri ennen kotoa lähtöä, että jokin vaatteista tai asusteista ei sovi alkuunkaan muun asun väreihin. Siinä sitten yritän kiireessä keksiä jonkinmoisen ratkaisun.

Mustaa mustalla tai valkoista valkoisella on simppeliä ja selkeää, mutta muiden värien kohdalla mulle on tärkeää, että sävyt sointuvat keskenään yhteen. Asun värien ei tarvitse olla keskenään tismalleen samat, päinvastoin saman värin eri variaatiot tuovat eloa kokonaisuuteen. Mutta en esimerkiksi tykkää sekoittaa oranssinpunaiseen väriin siniseen taittuvaa punaista, minun silmissäni sävyt riitelevät keskenään.

Pari viikkoa sitten olin valinnut ylleni turkoosiin vivahtavan vakosamettijakun. Tarkoitus oli kietaista kaulaan silkkihuivi, joita olin varannut parikin vaihtoehtoista kappaletta valmiiksi. Sovittelin molempia kaulaan ja huomasin, ettei kumpikaan näyttänyt hyvältä jakun parina. Hätäisesti pengoin laatikosta paksumman huivin, joka väriensä puolesta sointui paremmin jakkuun.





Kotiin tultua vertailin huivien värejä jakkuun vähän tarkemmin ja asukuvien lisäksi otimme kuvia näistä kaikista huivivaihtoehdoista. Värien lisäksi ulkonäköön toki vaikuttaa huivien materiaali, koko ja solmimistapa, enkä oikeasti olisi silkkihuiveja ihan tällä tavoin käyttänyt, mutta tässä pääpaino onkin nimenomaan värien vaikutuksessa kokonaisvaikutelmaan.
Sinisen ja vihreän kombinaatiolla saa erittäin kauniita ja näyttäviä yhdistelmiä, mutta silkkihuivien sinänsä kauniin puhdas sininen ei vain toiminut vihreään vivahtavan jakun kanssa. Sen sijaan kolme muuta huivia, joissa sinisen lisäksi oli vihreää tai vihreänturkoosia, näytti paljon paremmilta.





On kyllä käynyt niinkin, että yhteensopimattomuuden olen huomannut vasta keskellä päivää naistenhuoneen peilistä tai asukuvia blogiin valitessa, heh. Tekevälle sattuu...

Aurinkoisia talvipäiviä!








3 kommenttia:

  1. Ekojen kuvien huivi on kyllä just oikea tuon jakun kanssa. Ihana <3
    Oikein mukavaa tiistai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamun hässäkässä se tuntuikin kaikista mukavimmalta. Ihanaa loppuaviikkoa!

      Poista
  2. Tuo jakku on ihana! Samettijakku! Ja väri niin hieno tumma turkoosi.
    Niinkuin Outikin, peukutan ekojen kuvien huivien puolesta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista