Se on sitten syksy - ainakin minun mielestäni. Vaikka omien tyttärieni kouluajoista on jo aikaa, eikä lukuvuoden alkaminen millään tavoin muuta tai vaikuta omaan elämääni, koululaisten lomien päättyminen on varma merkki syksyn saapumisesta. Olo on vähän haikea kesän loppumisesta, mutta samaan aikaan iloisen odottava: koen syksyn aina uuden kauden alkamiseksi ja koskaan ei voi tietää, mitä kivaa on tulossa.
Onneksi ilmat eivät kuitenkaan vielä muuttuneet syksyisen oloiseksi, vaikka täytyy myöntää, että pikkuisen sitä jo odottaa säiden viilenemistä ja syysvaatteiden esiin kaivamista.
Tänään asu oli kuitenkin vielä kesäinen. Kevyt raitahame on vilpoisa ja valkoisen ohuen neuletakin alle riitti hihaton toppi.
Vaaleansiniset korvakorut ja kaulariipuksen tein sulatuslasikurssilla pari vuotta sitten jo ennen kuin ostin hameen. Sattumoisen korujen väri on juuri sama kuin hameessa ja malli mukailee hameen pystyraitapätkiä.
No, oikeasti kesä jatkuu vielä, nautitaan siitä täysin siemauksin!
Ihana hame ja nämä värit on niin hienot. Ei tässä vielä syksyyn suostuta. Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.
VastaaPoistaIhana hame! Aivan upea, tykkään tästä todella paljon! Minulle elokuu on vielä todellinen kesäkuukausi, niin monta kerta olen lomani tähän pyytänyt, että kesässä mennään omassa päässäni vielä :)
VastaaPoistaOnhan elokuu vielä lähes aina kesäisen lämmin. Oma sisäinen ajanlaskuni vain jotenkin mieltää syksyn alkavaksi koulujen alkamisesta.
PoistaKaunis hame !
VastaaPoistaBlogissani on arvonta :)
Kiitos, oliko se siinä Nordic Walk -postauksessa. Kävinkin eilen illalla lukaisemassa ja kommentoimassa siellä. Olen arvonnassa mukana, kiva kun kuitenkin muistutit.
PoistaPirteä hame :) Ei vielä saa käyttää s-sanaa, vaan kesä jatkukoon!
VastaaPoistaToivotaan, että lämpimät säät jatkuvat vielä pitkään.
PoistaKauniit nuo vaaleansiniset korut ja muodostaa harmonisen kokonaisuuden puseron ja hameen kanssa.
VastaaPoistaKiitos , kiitos
VastaaPoista