Ajatus reissusta syntyi viime viikolla ja kun en oikein innostunut etelän matkoista, päädyimme kaupunkimatkailuun. Lempikohteeni Lontoon lisäksi Berliini ja Amsterdam houkuttivat, mutta loppujen lopuksi kohteeksi valikoitui kuitenkin Budapest, jossa en ole aiemmin käynyt. Kuulemani mukaan se on viehättävä kaupunki, jossa on paljon nähtävää. Odotan innolla ja mielenkiinnolla tulevia päiviä!
Ainakin ensimmäisten päivien aikana Budapestissa luvassa on lähes 30 asteen lämpötiloja, joten vaatteiden on oltava ohuita ja mukavan tuntuisia päällä myös silloin kun olo on hikinen. Eilen illalla kävin läpi hellemekkojani ja tein valintoja, mitkä niistä pakkaisin laukkuun. Yleensä otan nimittäin ihan liikaa vaatteita mukaani ja nyt yritän pysyä kohtuudessa vaatemäärän suhteen. Miten se voikin olla niin vaikeaa?
Hellemekot ovat tänä kesänä vielä jääneet käyttämättä ja mekkoja ylipäätään olen pitänyt aika harvoin. Maanantaiaamuna oli pitkästä aikaa mekkopäiväfiilis ja päälle valikoitui Soyaconceptin mekko. Kuosissa on hentoa roosaa ja sen mukaan valitsin asusteet ja korut. Ruusukvartsisista korviksista onnistuin kadottamaan toisen, kun työpäivän jälkeen kävin parissa liikkeessä sovittamassa kukkamekkoja. Mutta enpä voi syyttää kuin omaa hölmöyttäni, kun en aamulla lisännyt koukkuihin silikonisia taustakappaleita, vaikka niitä minulla on kymmeniä.
Jos teillä on hyviä vihjeitä ruokapaikoista, nähtävyyksistä, kylpylöistä tai mistä muusta tahansa Budapestiin liittyen, vinkatkaapa!
Hyvää heinäkuun alkua!
Oi miten kiva, että pääset lomalle paikkaan, jossa et vielä ole käynyt. Minäkään en ole koskaan ollut Budapestissa. Tosi kiva leikkaus tuossa sinun mekossa, ihana!
VastaaPoistaKaunista loppuviikkoa sinulle <3
Oi ihana mikä asu ja niin huolella ja kauniisti siihen valitut asusteet! Todella nätti kokonaisuus! <3
VastaaPoistaJa jo valmiiksi: Hyvää lomaa ja ihanaa reissua!
Tulin visiitille taas🙂Täällähän on kaunis malli ja ihania mekkoja💛Mukavaa lomaa sinulle☀️☀️☀️
VastaaPoista