keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Keinonahkaiset housut

Viikon huipuissa mainitsinkin, että lauantaina käväisin Iso Omena -kauppakeskuksessa. Tiedossa oli rento päivä ja vaikka olimme suunnitelleet shoppailun jälkeistä ruokailua ravintolassa, "kauppakeskusgourmet" ei vaatinut sen ihmeempiä pukeutumiselta. Niinpä valitsin asuksi puuterinvärisen puuvillaneuleen ja keinonahkahousut. Täydellisen huoleton ja mukava asu kaupoissa haahuiluun.



Ihastukseni nahkavaatteisiin sai alkunsa, kun 20-vuotissynttärilahjaksi sain mittojen mukaan tehdyt mustat nahkahousut. Tykästyin niihin täysin ja ajattoman mallin sekä laadukkaan materiaalin vuoksi pystyin käyttämään ensimmäisiä nahkahousujani monen vuoden ajan.
Nahkatakkeja olin käyttänyt jo vuosia, mutta housujen myötä mieltymykseni laajeni nahkaisiin sisävaatteisiin. Jossain vaiheessa oli muotia nahkaliivit, jollainen minullakin oli. Nappanahkahametta en koskaan tullut hankkineeksi, mutta sen sijaan mokkanahkaisia hameita kuten housujakin omistin aikoinaan useammat. Kivoja nekin olivat, mutta eivät vetäneet vertoja pintanahkaisille vaatteille.

Vuosikausiin en ole käyttänyt nahkahousuja, mutta jossain mielen sopukoissa on kytenyt toive sellaisista. Jokin aika sitten päädyin ostamaan aitojen sijaan keinonahkaiset housut, enkä ole katunut päivääkään. Ne ovat päällä tavattoman mukavat, sillä materiaali on hieman joustavaa ja sisäpuoli on miellyttävän pehmeä. Ihan toista kuin mitä hiostavat ja tönköt tekonahkatuotteet olivat vuosia sitten. Voisin pitää näitä jokaikinen päivä!









Kivaa keskiviikkoiltaa!





11 kommenttia:

  1. Hyvin sopii nahkahousut sinulle :) Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Minulla on juurikin sellaiset hiostavat tekonahkaiset pöksyt. Niissä tosin on vain etuosa tekonahkaa ja takaosa joustavaa kangasta.
    Hyvältä näyttää nuo housut ja koko asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Olin itsekin yllättynyt, ettei nämä hiosta tämän enempää.

      Poista
  3. Nuo on kivat! Itse ostin samantyyppiset tuossa syksyllä ja olen tykännyt.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin tiennyt, kuinka mukavat housut ovat, olisin hankkinut jo paljon aiemmin. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  4. Tosi hyvännäköiset, sopii sinulle hienosti! Ostin kerran tekonahkahousut, mutta jänistin ja palautin ne heti seuraavana päivänä kauppaan, olivat sittenkin hiukan liian kiiltavät ja skinnyt - mutta jospa löytyisi suorat tai hiukan bootlegit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kiiltävät eivät ihan kuulosta meikäläisenkään jutulta. Sulle sopisi hirvittävän hyvin nahka- tai keinonahkahousut.

      Poista
  5. Kyllä tuollaiset on todella hyvän näköiset housut. Hienoa, että ovat saaneet kehitettyä tuota käyttömukavuuttakin. Itsellä oli aikoinaan moottoripyöräilyä varten sellainen vuoreton nahka-asu. Tuon kanssa oli lähes pakko käyttää alla sukkahousuja, niin kuin monet muutkin käyttivät, muuten noita ei hikisestä ihosta saanut irti. Sukkahousut lisäsi kyllä mukavuutta paljon, mutta aiheutti sen, että täytyi tarkkaan katsoa, missä alkoi ajopukua riisua. Eihän nuo hirveän miehekäs ratkaisu ollut, mutta tuohon aikaan ei vielä mitään teknisiä alusvaatteita ollut tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vaatteiden materiaalit ovat kehittyneet vuosien mittaan. Keinonahan lisäksi monet muutkin käyttömateriaalit ovat aivan eri luokkaa kuin muutama vuosi sitten.

      Poista
  6. Tyylikäs kokonaisuus. Matalat saappaat ovat minusta hyvä valinta tekonahkahousujen kanssa, pitsineule taas tuo asuun naisellisuutta.

    VastaaPoista