torstai 30. marraskuuta 2017

Harmaa neulemekko



Vaihteeksi mekkoasukuvia. Eräänä aamuna päälle valikoitui Noomin malliston harmaa neulemekko, jonka ostin muistaakseni 2-3 vuotta sitten. Mekko on ollut erittäin mieluisa, sillä neutraaliin väriin on helppo yhdistää kirkkaitakin tehostevärejä tai erilaisia kuoseja ja asusteita vaihtamalla se taipuu hyvin erilaisiin ja -tyylisiin kokonaisuuksiin. Reilu viikko sitten en leikitellyt väreillä tai kuoseilla vaan pidättäydyin maltillisella linjalla ja mekkoa koristivat vain silkkihuivi sekä hopeiset korvakorut ja rannerengas.







Jälkikäteen tuli mieleen, että voisin kuvata, miten pienetkin asustemuutokset muokkaavat kokonaisuutta. Niinpä tällä viikolla otimme pari lisäkuvaa.

Silloin tällöin käytän mekkoa sellaisenaan ilman sen kummempia lisukkeita. Kokonaisuus onkin erittäin simppeli ja mekon yksinkertainen, suoralinjainen malli korostuu.


Seuraavassa kuvassa lisäsin mekon mukana tulleen ohuen vyön sekä korut. Asu näyttää heti himpun verran huolitellummalta.



Aika usein käytän mekon kanssa neuletakkia tai liiviä ja entistä asiallisemman asusta saa, kun mekon parina käyttää bleiseriä. Mutta niistä kuvia jossain vaiheessa myöhemmin.

Ihana juttu, kun huomenna alkaa joulukuu. Oikein mukavaa marraskuun viimeistä iltaa!







2 kommenttia:

  1. Upea ja ajaton mekko ja mikä parasta, mukava yllä. <3

    Mukavaa joulukuun ensimmäistä <3

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen mekko. Tuollaisista huolettoman tyylikkäistä vaatteista tykkään itsekin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista