maanantai 13. maaliskuuta 2017

Viikon 10 huiput


Viime viikolla pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan nyhtökauraa. Meidän lähikauppaan tulee kerran viikossa pieni määrä nyhtökauraa, mutta koskaan aiemmin en ole onnistunut sitä saamaan. Nyt hyllyssä oli muutama paketti jäljellä, joten pitihän minunkin sitä kokeilla. Nyhtökauraa myydään myös valmiiksi maustettuna, meidän kaupassa oli vain maustamatonta. Nyhtökauran koostumus muistuttaa ylikypsää revittyä lihaa. Mulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, mitä voisin nyhtökaurasta valmistaa, joten tein siitä loppujen lopuksi tomaattikastikepohjaisen pastan. Maku jäi hieman vaisuksi, sillä minun olisi kannattanut maustaa nyhtökaura reippaammin ennen kuin lisäsin sen tomaattikastikkeeseen tai antaa hautua kastikkeessa pidempään, jolloin se olisi imenyt makua itseensä. Testiksi paistoin osan pannulla ennen kastikkeeseen lisäämistä. Puuhis ei ollut kovin innoissaan tuotteesta, minä sen sijaan kokeilisin mielelläni myös valmiiksi maustettuja versioita.





Perjantaina käväisin Vanhalla ylioppilastalolla, jossa järjestettiin La Dolce Vita -tilaisuus. Kyseessä oli Viini-lehden järjestämä italialaisen viinin ja ruuan tapahtuma. Ruokatarjonta käsitti antipastoja, pastaa ja pizzaa ja lukuisten viininäytteilleasettajien valikoimista löytyi monta hyvää uutta viinituttavuutta. Esimerkiksi kuvassa vasemmalla oleva Passata Vivaldi oli pehmeän maukas, eikä hintakaan ole kuin kympin paikkeilla. Viinimaistelu innoitti  meidät ostamaan kotiinkin lauantaina pullon hyvää italialaista punkkua.





Viime viikko oli kohdallani itsehoitoviikko. Kampaajalla sain hiukset kuosiin, kävin verikokeissa ja "vuositarkastuksissa" tsekattiin yhtä sun toista paikkaa. Hammaslääkärin tuolissa istuessa tuli mieleen viime kesäinen hammaslääkärikäynti. Maalla ollessani lohkesi yksi takahammas, jonka kävin paikkauttamassa Mäntässä. Kattoon oli kiinnitetty parvi kauniita eri kokoisia perhosia. Paljon mukavampi niitä oli katsella kuin kolkkoa valkoista kattoa. Tuo käytäntö saisi levitä laajemminkin käyttöön.


Ensimmäinen kevätkukka on hankittu parvekkeen pöydälle. 
Hyvää maanantai-iltaa!







4 kommenttia:

  1. Mä olen Puuhiksen kanssa vähän samoilla linjoilla, nyhtökaura ei ollut ihan mun juttu, mutta härkis oli mun mielestä parempaa.
    Ihanaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkistä olen kokeillut vain kerran, sekin täytyy kokeilla uudelleen. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Nyhtökauraa olen syönyt intialaisen tandoorikastikkeen ja riisin kera, se oli suutuntumaltaan kanamaista. Aika reippaat mausteet nämä lihankorvikkeet vaativat.

    La Dolce Vitaan piti minunkin mennä, mutta tulikin työkeikka Tallinnaan ja suunnitelmat menivät uusiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vain jostain onnistun saamaan nyhtökauraa, täytyy kokeilla maustetumpaa versiota. Jos saisi miehenkin mielipiteen muutettua.

      Poista