maanantai 16. helmikuuta 2015

Maanantai mekossa


Mekkojen ja hameiden käyttö on mulla hyvinkin kausiluotoista. Välillä innostun niin, että pidän niitä useamman kerran viikossa, toisinaan taas saattaa mennä jopa muutama viikko, että käytän pelkästään housuasuja. Näin on  käynyt viime kuukausinakin: talven aikana  olen käyttänyt hameita vain muutaman kerran, mekkoja en laisinkaan. Taannoisen väriteemaviikkoni seurauksena sain jälleen kipinän mekkojen käyttöön.

Tänään valitsin ylleni mekon, jossa on mustalla pohjalla valkoisia ja vaaleanruskeita palloja tai soikioita. Mekon kanssa olen
aina aikaisemmin käyttänyt neuletakkia tai jakkua, joissa toistuvat nuo samat värit. Ensin kokeilin asua mustan jakun kanssa, mutta kerrankin musta väri ei innostanut yhtään. Samoin kävi vaaleanruskean jakun kanssa - ei iskenyt. Lopulta innostuin kokeilemaan mekon yhdistämistä tummanruskeaan jakkuun ja asu tuntui heti sopivammalta fiilikseen. Pitkävartiset saappaatkin istuivat asuun hyvin ja olivat nilkkureita huomattavasti paremmat pakkassäähän.





Hyvää alkanutta viikkoa!




10 kommenttia:

  1. Nätti mekko. Hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, täytyy seuraavaksi kokeilla vaaleampien asusteiden kanssa.

      Poista
  2. Kiva pilkkumekko todella ! Mukavaa viikonalkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneaulikki, pilkut ovat ihan kivat tässä, ei liian silmiinpistävät niin kuin jossain vaatteessani.

      Poista
  3. Kaunis mekko - ja hyvin sopii tuo ruskea noiden saappaiden kanssa!
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti taas kokeilla. Tätäkin mekkoa olen enimmäkseen käyttänyt sellaiseen vuodenaikaan, että on voinut käyttää pikkukenkiä.

      Poista
  4. Ihana mekko ja juuri sellainen omaan makuun leikkaus. <3 Aurinkoa viikkoon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaus on se, mikä minuakin eniten viehätti.

      Poista
  5. Sievä mekko, sopii sinulle tosi hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekon leikkaus on aika onnistunut ja vartalolle armollinen.

      Poista